1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Ecuadorissa pelastajat löysivät eloonjääneitä raunioista – maanjäristyksessä kuolleita yli 400

Viikonlopun maanjäristyksen uhriluku on noussut jatkuvasti. Ecuadorin turvallisuusministeriön mukaan kuolleita on ainakin 413. Maanantaina sortuneista rakennuksista saatiin pelastettua ensimmäiset loukkuun jääneet hengissä.

Uutisvideot: Ecuadorissa palomiehet pelastivat loukkuun jääneen miehen
Uutisvideot: Ecuadorissa palomiehet pelastivat loukkuun jääneen miehen

Ecuadorissa kolme ihmistä pelastettiin maanantaina hengissä ostoskeskuksen raunioista, missä he olivat olleet loukussa yli 32 tuntia viikonlopun maanjäristyksen jälkeen.

Televisiokuvat dramaattisesta pelastusoperaatiosta Mantan kaupungissa antoivat ecuadorilaisille toivoa siitä, että jotkut kymmenistä yhä kadoksissa olevista ihmisistä voitaisiin vielä löytää elossa. Vuorokauden sisällä yhteensä kahdeksan eloonjäänyttä on pelastettu romahtaneen ostoskeskuksen raunioista, palomiehet kertoivat.

Paikallisen median mukaan myös järistyksen pahoin raunioittamassa Pedernalesin kaupungissa saatiin pelastettua loukkuun jäänyt tyttö.

Maanjäristyksen uhriluku on kuitenkin noussut tasaisesti. Tällä hetkellä vahvistettu kuolleiden määrä on 413, Ecuadorin turvallisuusministeriö ilmoitti myöhään maanantaina paikallista aikaa.

Ecuadoriin on saapunut pelastustyöntekijöitä ainakin Espanjasta, Sveitsistä, Perusta, Kuubasta, Kolumbiasta, Boliviasta ja Venezuelasta.

Ecuador on suostunut ottamaan vastaan myös Yhdysvaltojen avuntarjouksen siitä huolimatta, että maan vasemmistolainen presidentti Rafael Correa on kritisoinut voimakkaasti Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa. Yhdysvallat on ilmoittanut lähettävänsä Ecuadoriin asiantuntijaryhmän arvioimaan tuhojen laajuutta ja humanitaarisen avun tarvetta.