Hyvän sinapin salaisuus: Maku ja rakenne

Hyvän sinapin maun salaisuus ei olekaan sinappijauheessa, kertoo ruokatuotannon lehtori Sampo Kantele.

Aamu-tv
Sinapin raakaaineita pöydällä.
Ravintolakoulu Perhon lehtori Sampo Kantele kertoi vinkkejä sinapin tekemiseen kotona ja pohti millaisella sinapilla voisi ilahduttaa ja yllättää alkavalla grillikaudella.

Ravintolakoulu Perhon ruokatuotannon lehtori Sampo Kantele kertoi kesän grilliherkuille sopivasta sinapista. Hyvän sinapin salaisuus on Kanteleen mukaan selvä:

– Maku. Ja toiseksi tulee sitten sinapin rakenne.

Sinapissa on tärkeää paksuus, jotta dipatessakin sinappi pysyy tuotteen päällä. Rakenteeltaan sen ei tarvitse olla ihan tasaista ja sileää, vaan etenkin kotituotteessa saa näkyäkin kädenjälki, Kantele sanoo.

Mistä sinappi on sitten peräisin?

– Sinappikasvi on ristikukkaiskasvi. On keltasinappia ja mustasinappia, ja sinappi jota nyt olen tehnyt on mallassinappia ja siihen on käytetty keltasinappikasvia, Kantele kertoo.

Vaikka sinappikasvi on laajalle levinnyt, Suomessa ei sitä kovin paljon kasvateta. Kantele mainitsee, että sinappijauheesta 65 prosenttia tuotetaan Kanadassa.

Hyvän sinapin maun salaisuus ei ole kuitenkaan sinappijauheessa.

– Sinappijauhehan maistuu aina ihan samalle. Tärkein elementti sinapin valmistamisessa on se liemi, johon ne mausteet uutetaan, Kantele sanoo.

Videolta ja oheisesta reseptistä voi tarkistaa ruokatuotannon lehtorin sinappireseptin salaisuuden.