Ikuisen rakkauden symbolille tulossa taideteos Hankoon – lemmenlukoille oma majakka

Hankolainen yhdistys haluaa pystyttää kaupunkiin Rakkauden majakan eli taideteoksen, johon voi ripustaa lemmenlukkoja. Teos on tarkoitus sijoittaa meren äärellä kulkevan, Rakkauden polkuna tunnetun ulkoilureitin varrelle. Toukokuussa paljastettava majakka pysyy näillä näkymin sijoillaan ainakin kahden vuoden ajan.

Kotimaa
Pro Hanko havittelee Rakkauden majakkaa Puistovuorelle.
Pro Hanko -yhdistyksen havainnekuva teoksesta tulevassa sijoituspaikassaan.

Pro Hanko -yhdistys haluaa pystyttää Rakkauden majakan kaupunkiin. Telinemäinen, ruostumattomasta teräksestä toteutettava taideteos tulisi meren äärelle ja se on tarkoitus paljastaa toukokuussa.

Pro Hanko -yhdistyksen esimerkkikuva teoksesta.
Pro Hanko ry

Lemmenlukoille pyhitettävän teoksen sijoituspaikka on Rakkauden polkuna tunnetun ulkoilureitin varrella sijaitseva Tanssikallio. Outdoors Finland -retkeilysivuston mukaan alueen nimi juontaa juurensa aikaan, jolloin Amerikkaan suunnanneet siirtolaiset odottivat laivojen lähtöä tanssien tasaisella rantakalliolla.

Varsinkin Keski-Euroopassa lemmenlukot ovat tuttu näky siltojen kaiteissa. Esimerkiksi Pariisissa joitain siltoja on jouduttu laittamaan jopa käyttökieltoon lukkojen painon aiheuttaman romahdusvaaran takia. Suomessa lemmenlukko-perinne on vielä huomattavasti harvinaisempi ja harmittomampi.

Pro Hanko -yhdistys aikoo paljastaa Rakkauden majakan toukokuun lopussa vietettävässä piknik-tapahtumassa, jos Hangon kaupunki antaa luvan teoksen toteuttamiseen.