Telia Companyn tulos parani – keskittyy Pohjoismaihin ja Baltiaan

Suomessa matkaviestinnän laskutusliikevaihto kasvoi vuoden ensineljänneksellä muun muassa lisämyynnin ansiosta, viesti Telia keskiviikkona.

talous

Teleoperaattori Telia Company eli entinen Telia-Sonera korostaa keskittyvänsä vahvasti yhtiön ydintoimintoihin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Euraasian markkinoilta poistuminen jatkuu edelleen.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kannattavuus parani etenkin Ruotsissa myyntirakenteen tehostumisen ja kulujen vähenemisen takia.

Suomessa matkaviestinnän laskutusliikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä neljä prosenttia muun muassa lisämyynnin ansiosta, viesti Telia keskiviikkona.

Koko Telian liikevaihto laski prosentin verran vuodentakaisesta noin 20,4 miljardiin Ruotsin kruunuun (noin 2,22 miljardia euroa).

Liikevoitto ennen kertaeriä kasvoi 19 prosenttia noin 4,2 miljardiin kruunuun eli noin 458 miljoonaan euroon.

Telia Company nostaa tämän vuoden odotuksiaan ja arvioi käyttökatteensa jatkuvissa toiminnoissa olevan viime vuoden tasolla tai hieman yli.

Nyt kannattavuutta kuvastava käyttökate oli noin kymmenen prosentin kasvussa 6,2 miljardissa kruunussa (noin 675 miljoonaa euroa).