Puuseppää aina tarvitaan ja taitavat kädet tekevät vaikka pallonmuotoisen kaapin

Liian iso pöytä sorvautuu sopivan kokoiseksi ja ylijäänyt uudistuu pieneksi hyllyksi. Puusepän taidoille on edelleen tarvetta, sillä asiakkaiden toiveet ovat yksilöllisiä.

Kotimaa
Puuseppä Hannu Heikkilä sirkkelöi puuta verstaallaan Oulussa.
Yle

Alun perin Muoniosta kotoisin oleva puuseppä Hannu Heikkilä on yksi harvoista ammattialansa taitajista. Hän on pitänyt verstastaan Oulun Takalaanilassa jo kohta parikymmentä vuotta ja tarvetta osaajalle on.

Heti aamusta työn alle on päätynyt pöytälevyn pienentäminen oikeisiin mittoihin. Kuulemma melko tyypillinen pyyntö verstaan asiakkaalta.

Hannu tarttuu tottuneesti porakoneeseen ja ruuvit alkavat irrota pöydän listoista. Yksi kerrallaan puuseppä poimii ne kouraansa ja laittaa visusti talteen.

– Tämä on semmoinen pikainen muokkaustyö. Sovittelen asiakkaan antamat mitat kohdalleen ja tasosirkkelillä hoitelen levyn pienentämisen. Laitan levyn halkaisukohtaan liimaa ja tason värisen listan.

Asiakkaan toinenkin toive toteutuu, sillä pöytälevystä jääneestä puolikkaasta palasesta tulee pieni hylly pöydän yhteyteen.

Yksilöllisiä kalusteita

Hannu Heikkilä sanoo, että montaa samanlaista työtä tai toivetta verstaalle ei ole tullut. Ihmisten maku on sen verran erilainen.

– Toki isommissa kalustetöissä, kuten keittiöissä, saatetaan käyttää tiettyjä perusratkaisujakin, mutta yleensä isot kokonaisuudet tehdään jo mittojen vuoksi täysin yksilöllisesti. Sehän on vähän niin kuin puusepäntaitojen tarkoituskin, miettii Hannu Heikkilä.

Taitavalle puusepälle mikään ei tunnu olevan mahdotonta. Hannu miettii hetken.

– Pallonmuotoinen kaappi. Siinä toki saattaa mennä hieman enemmän aikaa kuin peruskantikkaassa. Mutta onnistuu, kuittaa Hannu.