Saimaan hylätty aavelaiva palaa liikenteeseen – aluksen kunnostus alkoi

Saimaan suurimman matkustaja-aluksen M/S BlueWhite Eaglen vuosia kestänyt rappiotila on päättymässä. Alus lähtee Lappeenrannan Rauhan kylpylä- ja matkailualueen laivalaiturista jo lähiviikkoina. Alusta kunnostetaan parhaillaan siirtokuntoon ja se on tarkoitus viedä telakalle Savonlinnaan.

Kotimaa
Blue White Eagle Rauhassa keväällä
M/S BlueWhite Eagle Rauhan laiturissa Lappeenrannassa.Jari Tanskanen / Yle

M/S BlueWhite Eaglen monivuotiseksi venynyt viivähdys Lappeenrannan Rauhassa päättyy toukokuussa. Aluksella on tällä viikolla aloitettu kunnostustyöt, jotta se voitaisiin siirtää telakoitavaksi.

– Alus siirtokatsastetaan, jotta voimme siirtää sen edelleen, sanoo risteilyaluksen omistavan Niocon Oy:n toimitusjohtaja Asko Asmi.

Asmin mukaan aluksen pohja on erinomaisessa kunnossa, koska alus on ollut makeassa vedessä. Aluksen vakaus on myös tasattu, joten se ei ole enää kallellaan.

Kunnostustöiden ohella aluksella on siivottu ilkivallantekijöiden jälkiä. Esimerkiksi talvella aluksen kyljestä roikkuneet pelastuslautat on poistettu.

BlueWhite Eaglen telakoinnin on mahdollista alkaa Savonlinnassa toukokuun puolivälissä, jolloin telakalla vapautuu tilaa. Ylen tietojen mukaan aluksen pääkone ja yksi apukoneista on tarkoitus saada toimintakuntoon, jotta alus voi purjehtia itse Savonlinnaan. Tarvittaessa siirtoon on saatavilla hinaaja avuksi.

Esteettinen haitta Saimaalla

M/S BlueWhite Eagle on kiinnitettynä Rauhan kylpylä- ja matkailualueen laivalaituriin. Alus on saanut rapistua useiden vuosien ajan ja ilkivallantekijät ovat tehneet laivalla tuhojaan.

Itse alus on rapistuneesta maalista huolimatta hyväkuntoinen, eikä siitä ole päässyt esimerkiksi pilssivesiä tai öljyä Saimaaseen. Aiemmin kallellaan ollut alus onkin ollut lähinnä esteettinen haitta alueen asukkaille ja lomailijoille.

Saimaan suurimmalla risteilyaluksella monta käyttöä ja omistajaa

M/S BlueWhite Eagle on Suomen sisävesien suurin risteilyalus, jolla on pituutta 57 metriä. Alus valmistui Saksassa vuonna 1960, jolloin se sai nimekseen M/S Frisia III.

Saimaalle alus päätyi 2000-luvun alussa, jolloin nurmeslainen varustamo Saimaa Ferries Oy hankki aluksen risteilykäyttöön. Tuolloin se sai nimekseen M/S Koli III.

Eteläiselle Saimaalle alus siirrettiin vuonna 2008, jolloin alus risteili yhden kesäkauden Kuopion ja Lappeenrannan välistä reittiä. Liikenne loppui muutaman kuukauden kestäneen kokeilun jälkeen kannattamattomana, eikä alus ole sen jälkeen ollut säännöllisessä reitti- tai risteilyliikenteessä.

Laivan omistanut Blue White Resorts -matkailuyhtiö siirsi aluksen Lappeenrannan Rauhan kylpylä- ja matkailualueen laituriin kesällä 2011, jolloin aluksen piti toimia väliaikaisena majoitustilana. Väliaikaisuutta on kestänyt tähän mennessä viisi vuotta.

Laivan nykyisin omistavan Niocon Oy:n toimitusjohtaja Asko Asmi on vaitonainen aluksen tulevasta käytöstä. Ylen useista lähteistä saamien tietojen mukaan M/S BlueWhite Eagle on palaamassa telakoinnin jälkeen takaisin Pieliselle. Todennäköistä on, että alukselle suunnitellaan muuta kuin risteilykäyttöä.