1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Räjähdys öljynkäsittelylaitoksella Meksikossa – kolme kuollut, yli 60 loukkaantunut

Satoja ihmisiä on evakuoitu räjähdyksen ja sen aiheuttaman myrkyllisen savupilven vuoksi Meksikon eteläisessä Veracruzin osavaltiossa.

Työntekijät evakuoivat öljy-yhtiö Pemexin rakennuksia voimakkaan räjähdyksen jälkeen Coatzacoalcosin kaupungissa Meksikossa keskiviikkona. Kuva: EPA

Meksikossa kolme ihmistä on kuollut ja yli 60 loukkaantunut öljynkäsittelylaitoksella sattuneessa voimakkaassa räjähdyksessä keskiviikkona.

Räjähdys sattui Meksikon valtiollisen öljy-yhtiön Pemexin laitoksella Coatzacoalcosin kaupungissa Meksikonlahden rannikolla.

Satoja ihmisiä on evakuoitu räjähdyksen vuoksi. Meksikolaiset televisiokanavat ovat näyttäneet kuvia räjähdyksen nostamasta tummasta savupilvestä.

Räjähdyksen aiheuttama tulipalo on saatu hallintaan, mutta Pemex vaatii ihmisiä pysymään toistaiseksi pois turmapaikalta. Viranomaiset ovat määränneet lähialueen koulut pysymään kiinni torstaina.

Samalla yhtiöllä useita tuhoisia turmia

Pemexin laitoksissa ja rakennuksissa on sattunut viime vuosina useita vakavia onnettomuuksia.

Helmikuussa kolme työntekijää kuoli ja ainakin seitsemän loukkaantui tulipalossa Pemexin öljynkäsittelylautalla Meksikonlahdella. Viime vuoden keväällä tulipalo Pemexin öljynporauslautalla vaati neljän ihmisen hengen.

Tuhoisin onnettomuus sattui helmikuussa 2013, kun 37 ihmistä kuoli kaasuräjähdyksessä Pemexin pääkonttorissa pääkaupunki Méxicossa.