1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Haluatko auttaa asunnotonta? Älä tyrkytä apuasi, mutta älä myöskään anna periksi

Parikymmentä vuotta asunnottomien parissa työskennellyt Jukka Suomilammi opastaa auttamisenhaluisia menemään rohkeasti jutulle autettavien kanssa. Kohtaaminen voi pelottaa, mutta kun siitä pääsee yli, lopputulos voi yllättää hyvällä tavalla.

Kuva: Marja Väänänen / Yle

Konkreettinen apu on asunnottomalle kaikkein tärkeintä. Jos ihmisellä ei ole vakituista majapaikkaa, perhettä tai omaa jääkaappia, tarjoamalla ruokaa tai auttamalla yösijan löytämisessä voi päästä jo pitkälle.

Asunnottomien kohtaamispaikassa Lahden Elokolossa työskentelevä Jukka Suomilammi kertoo parinkymmenen vuoden kokemuksella, että auttaminen vaatii rohkeutta ja pelisilmää.

Hän myöntää, että auttaminen voi olla vaikeaa.

– Kun kadulla näkee asunnottomia, heidän kanssaan voi mennä juttelemaan. Monella on ongelmia päihteiden tai mielenterveyden kanssa, jolloin voi kuitenkin tulla tunne, uskaltaako heidät kohdata.

Jos haluaa auttaa, itse ja konkreettisesti, voi kuitenkin avata keskustelun.

Voi kysellä, miten sulla menee, onko sulla hyvä olla siinä, onko elämäntapasi ihan mallillaan.

Jukka Suomilammi

– Voi kysellä, miten sulla menee, onko sulla hyvä olla siinä, onko elämäntapasi ihan mallillaan ja haluatko ottaa apua vastaan, jos tarvitset.

Suomilammi jatkaisi keskustelua kysymällä, onko elämässä muita vaihtoehtoja kuin nykyinen elämäntyyli ja voisiko jotain parempaa löytyä tilalle.

– Kannattaa myös miettiä, onko oma turvallisuus taattu. Onko hyvä mennä isoon ryhmään juttelemaan vai yksittäisen henkilön luokse. Auttamishaluinen ehkä oivaltaa, milloin on hyvä hetki kohdata ihminen.

Auttaminen vaatii pitkää pinnaa

Jos puheyhteys löytyy, Suomilammi kehottaa juttelemaan tarkemmin ihmisen taustoista: onko sairautta, entä perheasiat, onko työttömyyttä?

– Jos autettavalla on jokin, pienikin tukiverkosto, sitä voi yrittää vahvistaa.

Suomilammi huomauttaa, että asunnottomien parissa toimii monia yhdistyksiä, joilta voi kysyä ohjeita auttamiseen.

Jos perusasiat saa kuntoon, elämänmuutoskin voi onnistua.

Jukka Suomilammi

Konkreettisia keinoja ovat myös esimerkiksi vaatteiden lahjoittaminen tai ruokakassin ostaminen.

– Jos perusasiat saa kuntoon, elämänmuutoskin voi onnistua. Kun on koti, ruokaa, myönteisiä ystäviä. Positiivisuuteen kannattaa kannustaa.

Jos vieraan ihmisen auttaminen on auttajallekin vaikeaa, se on sitä myös avun saajalle. Suomilammi ei kuitenkaan luovuttaisi: auttaminen vaatii pitkää pinnaa.

– Ihmisen voi jättää hetkeksi rauhaan. Apua ei kannata tyrkyttää väkisin, vaan mennä jonkin ajan päästä uudelleen kysymään, olisiko avun saamiseen tullut kipinää.

Suomilammi huomauttaa, että jos on vuosia elänyt kaduilla yksin, muita vaihtoehtoja ei ehkä ensin edes näe.

– Kun elämä on myrskyssä, kuopasta on paha nousta. Elämän kriisit ajavat ihmiset umpikujaan, jossa tuntuu, ettei ole muuta kuin nykyinen elämä, josta ei yksin pääse mihinkään.