Tammela kääntää kivetkin keksiäkseen lääkkeitä väestökatoonsa

Tammelan tulisi houkutella senioriasukkaita paremmilla palveluilla. Tätä mieltä on kunnanjohtaja Kalle Larsson, jonka mukaan yksi konsti on panostaa palveluliikenteeseen.

Kuva: Eeva Hannula / Yle

Kunnanjohtaja Kalle Larsson on huolissaan Tammelan väkiluvun pienemisestä. Tammelan väkiluku on laskenut vuoden 2008 jälkeen, ja pitäjästä muuttaa pois paljon nuoria 25-30-vuotiaita.

Larssonin mukaan kunnan pitää katkaista väestökato esimerkiksi hankkimalla palveluliikennettä ja muuttamalla kesämökkejä vakituisiksi asunnoiksi.

– Täsmälääke ikääntyneempien asukkaiden pitämiseksi kunnassa olisivat juuri hyvät joukkoliikenneyhteydet. Tekisi mieli kysyä, että onko meillä varaa olla tekemättä tätä.

Kunta on sen verran tiukan paikan edessä, että joka ikinen kivi täytyy kääntää.

Kalle Larsson

Larsson arvioi, että kunta on sen verran tiukan paikan edessä, että joka ikinen kivi täytyy kääntää, jotta väestökato saadaan taltutettua.

– Meillähän on kuntana mahdollisuus palvella kuntalaisia paljon nykyistä paremmin. Aikaisemmat päättäjäsukupolvet ovat hoitaneet kuntaa hyvin, eikä meillä ole mitään kriisikunnan kriteereitä.

Tammelassa pitääkin nyt kunnanjohtajan mukaan miettiä tarkaan sitä, että kuljetaanko kunnassa strategian mukaisessa suunnassa edelläkävijänä.Koulujen lakkauttamispäätökset eivät sodi asukaskampanjan kanssa.

– Kouluja päätettiin lopettaa, koska syntyvyys on pientä, muistuttaa Kalle Larsson.