Pyörätiet jäävät vähälle huomiolle – kunnostusrahat niukassa pohjalaismaakunnissa

Rahapula jarruttaa pyöräteiden kunnossapitoa pohjalaismaakunnissa. Ely-keskuksen mukaan uusiin pyöräteihin ei ole varaa, ja uudelleenpäällystyksiäkin tehdään hyvin vähän. Selvityksen mukaan valtaosa pyöräteistä on kuitenkin vielä suhteellisen hyvässä kunnossa.

Pyöräliikenne
Gamlakarleby Idrottsföreningin maantiepyöräilijä räntäsateessa kevyenliikenteenväylällä.
Juha Kemppainen / Yle

Kolmen pohjalaismaakunnan alueella on yhteensä noin 760 kilometriä valtion hallinnoimia pyöräteitä. ELY-keskuksen parin viime vuoden aikana tekemän kuntokartoituksen mukaan siitä noin 100 kilometriä vaatisi uudelleenpäällystämistä. Paikoin on isojakin ongelmia.

– Tästä sadasta kilometristä noin puolet alkaa olla jo erittäin huonossa kunnossa, kertoo kehittämispäällikkö Jarmo Eskola Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

ELY-keskuksella on ollut viime vuosina käytössään hyvin vähän rahaa kevyenliikenteen väyliin. Uusiin pyöräteihin ei ole varaa, ja uudelleenpäällystyksiäkin tehdään todella vähän.

Se on vaarallista, jos tiessä on reikiä.

Timo Pikkarainen, kilpapyöräilijä

Kovassa vauhdissa vaaranpaikkoja

Valtaosa alueen pyöräteistä on kuntokartoituksen mukaan siis pääsääntöisesti suhteellisen hyvässä kunnossa. Saman on huomannut myös Gamlakarleby Idrottsföreningin kilpapyöräilijä Timo Pikkarainen. Hänen mukaansa parannettavaa löytyy esimerkiksi Kokkolasta Pietarsaareen menevältä tieltä.

– Siellä on muutama aika huono kohta.

Kilpapyöräilijälle tien kunto on keskeinen asia.

– Se on todella tärkeää, koska vauhdit nousevat paikoitellen tosi koviksi. Se on vaarallista, jos tiessä on reikiä, Pikkarainen toteaa.

Eniten ongelmia pyöräteillä aiheuttavat routavauriot.