Draghi vakuuttaa: Kaikkia keinoja käytetään kasvun pönkittämiseksi – helikopterirahoitusta ei ole mainittu

Pääjohtaja Mario Draghi lupaa, että EKP yrittää kaikin keinoin saada euroalueen kroonisesti alhaisen inflaation nousuun. Helikopterirahoituksesta ei hänen mukaansa ole kuitenkaan edes keskusteltu.

Ulkomaat
Euroopan keskuspankki
Euroopan keskuspankkiArne Dedert / EPA

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi sanoo, että keskuspankki on valmis käyttämään kaikkia keinojaan tukeakseen talouskasvua ja kiihdyttääkseen inflaatiota kohti tavoiteltua liki kahta prosenttia.

Tänään Euroopan keskuspankki päätti pitää ohjauskoron nollassa ja talletuskoron -0,40 prosentissa. Päätös oli odotettu.

EKP laski maaliskuussa ohjauskorkonsa ennätyksellisen matalalle eli tasan nollaan 0,05 prosentista. Tällä tasolla se oli ollut syyskuusta 2014. Myös talletuskorko laski maaliskuussa -0,30:stä -0,40 prosenttiin.

Draghi: EKP:n tehtävä ei ole miellyttää Saksaa

Draghi varoittaa, että euroalue saattaa vielä lähikuukausina olla deflaatiossa eli negatiivisen inflaation puolella. Hän korostaa, että EKP:n tehtävä on hintatason vakauttaminen euroalueella – eikä esimerkiksi elvytyspolitiikkaa arvostelevien saksalaisten poliitikkojen miellyttäminen.

Kun hinnat deflaatiossa laskevat, taloudellinen aktiivisuus lopahtaa, koska ihmiset odottavat hintojen alenevan entisestään.

Inflaation pääjohtaja uskoo kiihtyvän vuoden loppupuolella.

"Helikopterirahoitusta ei ole keinona mainittu"

Tiedotustilaisuudessa pääjohtajalta tivattiin kantaa elvytyksen äärikeinona pidetystä ns. helikopterirahoituksesta, joka on käytännössä rahan jakamista kansalaisille. Siitä ei Draghin mukaan ole koskaan keskusteltu EKP:n neuvostossa.

Viime kuussa keskuspankki ilmoitti pontevasta lisäelvytyksestä: korkoja alennettiin ja velkakirjojen osto-ohjelmaa laajennettiin 60:stä 80 miljardiin kuukaudessa. Ohjelma, jossa keskuspankki syytää markkinoille rahaa pankkien kautta, jatkuu ainakin ensi vuoden maaliskuun loppuun.

Draghin mukaan EKP:n elvytyspolitiikka on ollut tehokasta mutta se tarvitsee lisäaikaa.

Draghi oli tiedotustilaisuudessa optimistinen: hän uskoo euroalueen taloudellisen elpymisen jatkuvan ja sanoo, että yritysten rahoitustilanne on jo parantunut EKP:n politiikan ansiosta. Tosin Euroopan hallitusten talouspolitiikka voisi olla nykyistä tomerampaa, pääjohtaja arvioi.

Lähteet: AFP, Reuters