1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Panaman paperit

FK:n Kaupin toive: Yle voisi luovuttaa Panama-paperit poliisille ja verottajalle

Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtajan Piia-Noora Kaupin mukaan tietojen luovuttamisen myötä epäilyksen varjo häipyisi niiden rahalaitoksien kohdalta, joita epäilykset ja mahdolliset tapahtumat eivät koske.

Kuva: Yle

Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi toivoo, että Yle luovuttaisi kohutun Panama-tietovuodon tiedot hallitukselle ja verottajalle.

Kauppi näkisi tämän tarpeelliseksi, koska hänen mukaansa silloin epäilyksen varjo häipyisi niiden rahalaitoksien kohdalta, joita epäilykset ja mahdolliset tapahtumat eivät koske. Toisaalta tietojen luovuttamisen avulla voitaisiin saada satimeen ne, jotka ovat mahdollisesti toimineet väärin, Kauppi perustelee.

– Meillä ei ole nykytiedoilla syytä epäillä, että tapauksia olisi valtavan paljon ja että tämä olisi jokin jäävuoren huippu, Kauppi huomautti finanssiseminaarissa Hämeenlinnassa.

Kaupin mukaan ei ole myöskään syytä pelätä, että papereista paljastuisi mitään ihmeellistä ja siksikin niiden saaminen julkisuuteen olisi hänen mielestään perusteltua.

Ylen luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén on aiemmin todennut, että Ylellä on ollut pääsy aineistoihin, mutta ei oikeutta luovuttaa sitä eteenpäin.