1. yle.fi
  2. Uutiset

SSAB järjestää annin ja karistaa velkoja

Suomen valtion sijoituksia hallinnoiva Solidium on sitoutunut osallistumaan antiin, samoin SSAB:n toinen suuri omistaja, ruotsalainen sijoitusyhtiö Industrivärden.

talous
Teräsrullia.
Teräsrullia SSAB:n Borlängen tehtaalla. Jari Järvinen / Yle

Rautaruukin ostanut ruotsalainen teräsyhtiö SSAB aikoo vahvistaa tasettaan noin viiden miljardin kruunun (vajaan 550 miljoonan euron) merkintäetuoikeusannilla.

Suomen valtion sijoitusyhtiö Solidium on sitoutunut osallistumaan antiin, samoin SSAB:n toinen suuri omistaja, ruotsalainen sijoitusyhtiö Industrivärden.

Näiden lisäksi SSAB on saanut neljältä pankilta sitoumuksen osakkeiden merkintään.

Annin lisäksi SSAB rahoittaa uudelleen velkojaan ja myy omaisuutta. Tavoitteena on kutistaa nettovelkaa reippaasti, kymmenen miljardin kruunun edestä, ensi vuoden loppuun mennessä.

SSAB kertoi tänään alkuvuoden tuloksestaan. Tappiota kertyi ensineljänneksellä 190 miljoonaa kruunua (reilut 20 miljoonaa euroa), kun vuotta aiemmin voitto oli noin 564 miljoonaa kruunua (yli 61 miljoonaa euroa).

Liikevaihto laski 15,5 miljardista kruunusta (1,7 miljardista eurosta) noin 13 miljardiin kruunuun (1,4 miljardiin euroon).

Lue seuraavaksi