People of Kokkola esittelee: Irmeli, 68

”Outokummusta mää oon kotosin. Monta mutkaa ollu matkalla, Outokummusta Helsinkiin ja sitten mää lähin Ruotsiin. Siskon luokse menin lastenhoitajaksi ja siitä menin Tukholmaan. Sisko hommas työpaikan puhelintehtaalle. Ja sitten mää tapasin mieheni siellä. Se tuli meille käymään ja no, mentiin naimisiin. Tuli lapsia, kolme kappaletta. Kaks vanhinta synty Ruottissa.

Kokkola
Irmeli
Ulla Nikula

No, vuonna 1973 muutettiin tänne Suomeen takasin, Alavetelissä asuttiin. Olin nahkatehtaalla töissä, venyteltiin nahkoja ja kuivateltiin. Niin, sehän oli kesällä kauheen kuumaa. Kyllä se olikin, tuli lämpö kaapeista ja sitten vielä kuuma ilma, joo. No, ykstoista vuotta mää siellä olin. Kyllä mää siellä tykkäsin olla. Oli mulla siellä niitä naisystäviä, tai kavereita. Oli ihan kivaa, heiteltiin huumoria ja sen semmosta. Alavetelissä ja Kokkolassa kävin kaupassa, ei sen kummenpaa. Ei sinne ikävä ole, se oli semmosta korpea missä mää asuin, muuta ku mehtää vaan.

No, joo, sitten tuli ero miehestä. Lapsethan oli jo niinku muuttanu pois. Siinähän se meni, mää muutin Kokkolaan, mitähän siitä on, kolme-neljä-viis vuotta. Kyllä mää pärjäsin. Ja olihan mulla sitten yks kaverikin tässä. Mää en tuntenu ketään täältä Kokkolasta, nyt yhen ainuan sitten. Olin aika kauan hänen kanssa, niin, oltiinhan me, mutta hän kuoli sitten sydänkohtaukseen. Mää jäin ihan yksin. Kyllä mää olinkin yksin, monta vuotta. Kyllä se oli kauheaa, hyvin yksinäistä. Enkä päässy ulos ollenkaan, meni jalat alta. Tuota sen verran pääsin liikkumaan et taksilla kauppaan. Nyt mää en pääse enää minnekään. Laitoin lehteenkin ilmotuksia, mut niitä tuli ja meni, noita kavereita.

No sitten, nyt kyllä vaikuttaa siltä että elämä hymyilee. Tämä kaveri, Leo tässä, se autto mua paljon. Se tuli vaan yks kaks mun ovelle, mää en tuntenu sitä ollenkaan, ja sano et on Matin kaveri ja mää päästin sen sisälle. Joo, noin vuoden päivät tunnettu, siinä main. Pelataan mustaa maijaa, Joo, aika kuluu hyvin ku pelaa. Onhan mulla näitä tarinoita. Onnellinen oon ku on tämä Leo tässä.”

Teksti: Minttu Nikula. Kuva: Ulla Nikula.

Huhtikuussa käynnistyneen People of Kokkola -hankkeen tavoitteena on nostaa esille monimuotoista Kokkolaa yksi ihminen, kuva ja tarina kerrallaan. POKin takana on kaksi naista: Ulla ja Minttu Nikula. Minttu on toiminnanohjaajana Suomen Punaisen Ristin Kokkolan suomalaisen osaston Ystävä- ja monikulttuurisuustoiminnassa. Ulla puolestaan on valokuvaaja, joka työskentelee hankkeessa Keski-Pohjanmaan rahaston tuella.

“I’m originally from Outokumpu (a city in Finland). There has been many bends on the road, Outokumpu to Helsinki and then to Sweden, first as a nanny for my sister’s kids and then to Stockholm. Then my sister arranged me to get a job at the phone factory. And that’s where I met my husband. He came over to my place, and eventually we got married and had three children.

Well, in 1973 we came back to Finland and moved to a small village, Alaveteli. I was working at the leather factory. Oh, it was so hot in the summer! Oh, yes it was, the heat came out of cabinets and then the still hot air, yeah. I was there for 11 years and I liked it. I had those girlfriends or co-workers there, it was pretty fun, lots of humor and stuff. Besides work, I only went to the grocery, nothing much. I don’t really miss there, it is just plain forest and woods there.

And then I got divorced from my husband. The kids had already moved out. Well, yeah, that’s how I moved to Kokkola, was it three-four or five years ago. I did have a mate here too, just the one, i didn’t know anyone else. We were together quite long, until he had a stroke and passed away. Then I was left alone, oh, how lonely I was, for many years! Yes, it was terrible, very lonely. And I had bad legs, I couldn’t go outside, only to the grocery by taxi, that's all. I even placed announces in the journals, but they just came and went, those friends..

Well then, now it seems that life is smiling. This guy, Leo here, has helped me a lot. He came like a flash from a clear sky to my door and said he is friends for my friend and I let him in. It was around a year ago. Now time passes by nicely, when we are playing cards, Black Maria is what we play. Yeah, well I have these stories, but you know, I’m happy cause I have this Leo here.