Jäiden lähtö lähellä Saimaan selkävesillä – rannat ja virtapaikat sulina

Jäiden lähtö Saimaan suurilla selkävesillä vie vielä muutamia päiviä. Kyseessä on kolmas perättäinen kevät, jolloin jäät lähtevät poikkeuksellisen varhain.

Kotimaa
Jäät lähtevät lähipäivinä suuriltakin selkävesiltä.
Paavo Koponen / Yle

Esko Mielikäinen asuu Savonlinnan eteläpuolisella Pihlajavedellä Pietolansaaressa.

– Lähdin aamulla kaupungille, ja ainakin silloin meitä ympäröivät selät olivat umpijäässä. Rannoilla on hieman sulaa.

Saimaalla ovat jäät lähteneet kahtena edelliskeväänä harvinaisena aikaisin, huhtikuun puolella. Useimmiten jääpeite poistuu vasta toukokuussa.

– En lähde veikkaamaan, sillä yökylmät vaihtelevat. Saattaa tapahtua ensi viikolla, mutta voi viipyäkin, Mielikäinen tuumii.

Mielikäisen mukaan Pihlajavedeltä jäät lähtevät huhtikuun 15. ja toukokuun 20. päivän välillä.

Puikkoontunutta, paksua jäätä jäljellä

Keskisen Suomen korkeudella pienet vesistöt, rannat ja virtapaikat ovat pääosin sulia. Esimerkiksi Savonlinnan kaupungin lähiympäristön vedet ovat jo sulia, mutta ison Haukiveden selkä on vielä tukevasti jäässä.

Jäät sulavat Savonlinnan Ilokallionlahdessa.
Paavo Koponen / Yle

- Mittasin tiistaina mökkirannasta 31 senttiä. En lähtisi jäälle enää millään konstilla, joutuu uimaan muuten. Mutta valkoiselta tuo keskiselkä näytti. Uskon, että tiistain maissa lähtevät viimeisetkin jäät, kalastaja Oke Herranen arvelee.

Myös Etelä-Savon ely-keskuksen vesienhoidon asiantuntija Juho Kotanen arvelee, että Etelä-Savon korkeudella suuret selkävedet ovat vielä jäässä.

– Emme ole enää pariin viikkoon päässeet jäälle mittaamaan. Eikä sinne kannata enää kenenkään mennä, vaikka jäätä on paikoin jopa 30 senttiä. Se on niin puikkoontunutta, ettei sinne kannata yrittää, Juho Kotanen muistuttaa.