Pettymys vaihtui unelmaksi – voiko lakkautetun kirjaston tarina päättyä sittenkin onnellisesti?

Kirjaston lakkauttaminen on aina suuri menetys lähialueen asukkaille. Vaasassa Huutoniemellä pettymystä nieleskellään vielä, mutta katseet on kuitenkin käännetty eteenpäin. Kirjaston tilalle suunnitellaan jotain, joka voisi olla jopa enemmän kuin kirjasto.

Kotimaa
Leena Seppänen ja Terttu Jansson
Leena Seppänen ja Terttu JanssonElina Kaakinen / Yle

Vastaava kirjastonhoitaja Leena Seppänen on viime päivinä saanut kerta toisensa jälkeen vastata asiakkaiden kysymyksiin: Mitä nyt tapahtuu? Miten kirjaston toiminta jatkuu vai jatkuuko se ollenkaan?

Huutoniemen kirjaston ovet pannaan kiinni huhtikuun lopussa. Kirjasto sai lakkautustuomion viime syksynä. Kaupungivaltuuston päätös oli huutonimeläisille kova isku ja suuri pettymys. Kirjaston puolesta taisteltiin, mutta se taistelu ei tuottanut toivottua tulosta.

– Surullisella mielellä ollaan, sanoo Terttu Jansson. Hän asuu miehensä kanssa aivan kirjaston lähistöllä ja on tottunut käymään siellä säännöllisesti.

– Me olemme siitä onnellisessa asemassa, että meillä on auto, ja voimme lähteä kirjastoon kauemmas, mutta moni eläkeläinen täällä on ilman autoa. Moni onkin sanonut, että kirjastossa käynti loppuu nyt kokonaan.

Torjuntavoitto

Terttu Jansson ilahtuu, kun kuulee Leena Seppäseltä, että jatkossakin kirjoja voi noutaa Huutoniemelle kirjaston tiloihin suunnitellusta toimintatilasta, kunhan vaan tekee tilauksen verkkokirjaston kautta. Kirjat voi myös palauttaa Huutoniemelle.

Seppänen suunnittelee myös kirjavinkkausiltoja ja lukupiirejä, joissa lukuvinkkejä ja -kokemuksia voidaan jakaa keskenään.

– Tavallaan voidaan kuitenkin puhua jonkinlaisesta torjuntavoitosta. Tulen olemaan täällä syksyllä tiiviisti paikalla opastamassa asiakkaita verkkokirjaston käyttössä.

Toivomme, että eri sukupolvet voivat kohdata täällä ja että tästä tulee jotain enemmän kuin kirjasto ja nuorisotila.

Leena Seppänen

Pettymyksestä yli päästyään Leena Seppänen on kääntänyt katseen eteenpäin.

Vaikka vuonna 1958 perustetun kirjaston tarina kirjastona päättyy, toiminta siellä jatkuu. Vaasan kaupungin nuorisopalvelut ja kirjasto avaavat paikalle yhteisen tilan, jonka toimintaa on tarkoitus kehittää yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa.

Useimpina päivinä toiminnasta vastaa nuorisopalvelut, mutta myös kirjaston henkilökuntaa tulee olemaan paikalla säännöllisesti eli vähintään yhtenä päivänä viikossa.

– Toivomme, että eri sukupolvet voivat kohdata täällä ja että tästä tuleejotain enemmän kuin kirjasto ja nuorisotila.

huutonimen kirjaston ovi
Elina Kaakinen / Yle

Koululaisten kampanja

Leena Seppänen iloitsee erityisesti siitä, että lasten ja nuorten kokoelma jää Huutoniemelle.

Huutonimen kirjasto sijaitsee koulun kellarissa ja koululaiset ovat olleet aina innokkaita kirjaston käyttäjiä. Kun koulu loppuu, paikalle pyrähtää joka päivä iso joukko koulun oppilaita. He lainaavat kirjoja, mutta tekevät kirjastossa myös läksyjä ja viettävät siellä muutenkin aikaa.

Lastenkirjoja
Lasten ja nuorten kokoelmat jäävät Huutoniemelle. Elina Kaakinen / Yle

– Huutoniemen lapset kampanjoivat valtavalla innolla kirjaston säilyttämisen puolesta. Sen takia on erityisen hienoa, että lasten ja nuorten kokoelma jää tänne ja lapset voivat nähdä, että aktiivisuus kannattaa, toteaa Seppänen.

Huutonimen kirjaston viimeistä päivää vietetään perjantaina. Päivän ohjelmassa on mm. vanhan muistelua ja uudesta unelmointia. Voiko pettymys vaihtua unelmaksi?

Terttu Janssonia on jäänyt harmittamaan se, että kaupungin päättäjät jättivät huutoniemeläisten yhteisen mielipiteen ja kerätyt nimilistat tyystin noteeraamatta. Jansson sanoo, että niin ei pitäisi demokratiassa toimia.

– Mutta voisitko ajatella, että tästä tulisi sellainen paikka, jossa voisit tavata tuttuja. Kun olet pitkään "Hutskilla" asunut, niin tuttuja on varmasti paljon. Voisiko tästä tulla sellainen kohtaamispaikka, kysyy Leena Seppänen Janssonilta.

Jansson myöntää, että idea kohtaamispaikasta on hyvä.

– Sen näkee sitten ajan kanssa, minkälaiseksi tämä muuttuu ja tulevatko huutoniemeläiset tänne, kun perinteistä kirjastoa ei enää ole. Tiedän kyllä, että on monia, joille nimenomaan se hyllyssä käyminen on tärkeää, pohtii Jansson.

Seppänen toivoo, että kirjaston puolesta taistelleet huutoniemeläiset olisivat jatkossakin aktiivisia, vaikka kirjaston lakkauttamisen aiheuttama pettymys painaisi vielä mieltä.

– Nyt on aika esittää ideoita. Toimintaa on tarkoitus kehittää asiakkaiden toiveita kuunnellen.