"Se koko perkelee sekasotku olis saanu jäärä sotimata" – vuoden 1918 sisällissota jakoi sukuja

Sisällisota on ollut joissakin suvuissa niin arka asia, että vuoden 1918 tapahtumista on jopa kokonaan vaiettu. Vaikein tilanne oli suvuissa, joissa sisarukset taistelivat sodan eri puolilla.

Kotimaa
Valkoiset vartioivat barrikadia.
Valkoiset vartioivat barrikadia Tampereella 4. huhtikuuta 1918.Yle Uutisgrafiikka, lähde: Krigsarkivet

Jossain suvuissa sisällissodan tapahtumista on vaiettu täysin. Joskus jopa yhteydet omiin sukulaisiin tai lapsiin katkaistiin sisällissodan takia, kertovat Ylen kyselyyn vastanneet lukijat.

Tässä osassa juttukokonaisuutta kerrotaan siitä, miten sota on repinyt perheitä ja aiheuttanut riitoja jopa tähän päivään asti. Lähes sadan vuoden takaisista tapahtumista ei välttämättä puhuta vieläkään.

– Vaikka kaksi lähisukulaista menetti henkensä valkoisten vankileireillä, näistä asioista ei ole puhuttu ääneen. Heitä ei pidetä edes sukulaisina tai oikeina ihmisinä, vaikka heidän syyllisyyttään valkoisten vahingoittamisessa ei ole voitu osoittaa todeksi, kirjoittaa Pasi Hänninen.

– *Osa suvusta vaikenee täysin siitä, että isoisä taisteli punaisten puolella. Osa suvusta valehtelee kirkkain silmin isoisän olleen valkoisten puolella. Joskus oli melko kiihkeitäkin keskusteluja asiasta, on pistetty välejä poikki näin vähäpätöisen asian takia. Tuskin isoisä huvikseen sinne “väärälle puolelle” meni, kyllä siinä oli syynä puhtaasti köyhempien sorto Suomessa, kertoo nimimerkki *Ylpeä.

Punavankien kohtelu ahdistaa

Osa lukijoista kertoo, että verinen sisällisota ja sodan varjot ahdistavat edelleen.

Tekee fyysisesti pahaa ajatella, mitä vankileireillä on tapahtunut.

Inkku

– Pahimmillaan eräässä sukuhaarassani kuolivat kaikki perheen miehet ja äidit joutuivat kasvattamaan monipäiset lapsikatraansa yksin. “Onnekkain” oli esiäitini veli, joka tuotiin vankileiriltä kotiin niin laihana, ettei hän tarinan mukaan pystynyt kävelemään vuosiin. Asiasta ei ole tarkempaa tietoa, koska valkoiseen sukuun nainut esiäitini ei voinut häntä käydä katsomassa, vaan joutui vuosikausia olemaan kuin ei tuntisi perhettään. Emme juuri keskustele aiheesta jo siksi, että itseäni ahdistaa, tekee fyysisesti pahaa ajatella, mitä vankileireillä on tapahtunut, kirjoittaa nimimerkki Inkku.

– Suvustani on osallistunut kolme miestä kapinaan. Isäni isoisä on kadonnut vuonna 1918. Olen isäni vielä eläessä vaihtanut asiasta muutaman sanan hänen kanssaan. Asia tuntuu olevan jopa minulle itsellenikin vielä jossain määrin arka, vaikka aikaa on kulunut lähes 100 vuotta. Araksi tai vaikeaksi käsitellä asian tekee se, miten punavankeja kohdeltiin punaisten jo hävittyä sodan. Varsinkin suojeluskuntalaisten lausunnot punavangeista ovat järkyttävää ja kaiken oikeustajun vastaista luettavaa. Tuula Kallio-Bezemer

Kansalaissota. Suomen sisällissota. Vankileirit. Mahdollisesti Hennalan punavankileiri (Hennalan vankileiri) Fellmanin pellolla Vesijärven rannalla Lahdessa. Punakaartilaisia vankeja. Etualalla naisvankeja (naisia, vankeja).
Kuva on todennäköisesti Lahden Fellmannin pellolta, jonne kerättiin antautuneita punaisia.Yle Arkisto

Vaietut salaisuudet: veljessurmat

Lukijoiden kertomuksista selviää, kuinka veljet joutuivat pahimmillaan jopa ampumaan toisiaan. Toisella puolella taistelleista sukulaisista on myös vaiettu, jopa hautaan asti.

– Eipä niistä kaikista ole ääneen pystytty puhumaan, etenkään, kun saman perheen lapset joutuivat taistelemaan väkipakolla toisiaan vastaan sodan eri puolilla. Itku kurkussa ja teloitusta tottelemattomuudesta peläten piti väkisin ampua vastapuolta aseella. Aika hissukseen niistä on pitänyt olla, koska suku oli pääosin hävinneen osapuolen puolella. Jarmo Haring.

– Kun suvun jäsenet olivat eri puolilla rintamaa, sodan jälkeen ei niistä sukulaisista haluttu tietää mitään, jotka olivat “väärällä” puolella ts. punikkeja. Lapsena en edes tiennyt eräitä henkilöitä sukulaisiksi. Haukkamaan poika.

– Osa oli valkoisia ja selviytyi hyvin, jatkoivat vielä Viron vapaussotaan. Osa oli punaisia ja kuoli vankileirillä. Näiden jakolinjojen takia asioista vaietaan suvussamme, varsinkin punaisten osalta. Nykyisessä ajan hengessä on vaikea juhlia sodan 100-vuotispäivää. Pelkään, että valkoisia ylistetään sankareina ja punaisia halvennetaan vielä lisää. Minun esi-isäni olivat sekä punaisia että valkoisia, joten ymmärrän molempia kantoja. Maija T.

– Isoisäni ja hänen veljensä päätyivät eri puolille. Se on aiheuttanut puhumattomuutta, sitä, ettei “väärälle puolelle” mennyttä sukulaista ei ole tavallaan edes olemassa. Osan mielestä pahinta oli myös se, että “petturi” jäi eloon, mikä jo lapsena oli mielestäni uskomatonta. Mika.

– Veljet olivat eri puolilla. Sodan jälkeen valkoisten puolella ollut kävi henkilökohtaisesti pelastamassa veljensä Tammisaaren leiriltä. Suvussa on tuotu esiin se, että oli mielipiteet kuinka erilaisia tahansa veljeä ei jätetä. Mika Riipi.

Sukujen yhdistyminen koetaan vaikeaksi asiaksi

– Isäni suku oli taistellut valkoisten puolella, äitini punaisten. Kyllähän siinä keskusteluja syntyi...Isän vanhempien mielestä me heidän poikansa lapsetkin olimme punaryssän penskoja – tämä vielä 60-luvun alussa. Tintti.

Ollaan hyväksytty, että olosuhteet oli ne mitkä oli.

Pekka Laine

– Äidin isä ei hyväksynyt isääni, koska isän suku taisteli vastapuolen rivissä. Myöhemmin se vähän muuttui. Sotien jälkeen ukki jo hyväksyi isäni, mutta välit eivät koskaan ole olleet lämpimät. Mansikkatyttö.

– Meillä oli joskus historian tunnilla tehtävänä kysyä vanhemmilta sisällissodasta ja mitä he siitä ajattelivat. Sain kokonaisen perheriidan aikaan kysymykselläni. Isäni suku oli ollut punaisten puolella, mutta äitini suku oli ollut valkoisten puolella. En ollut ikinä ajatellut, että sisällissota vaikutti niin syvästi vanhempienikin ajatusmaailmaan ja mielipiteisiin, vaikka he eivät edes olleet vielä elossa sisällissodan aikaan. Punavalkoinen

Sodan arvet ovat jo umpeutuneet

Punakaartissa palvelleita naisia vangittuna
Punakaartissa palvelleita naisia vangittuna Hennalassa Lahdessa.Yle Arkisto

– Suuremmilta kiistoilta on vältytty, vaikka veljekset olivat vastakkaisilla puolilla. Ihan avoimesti on keskusteltu asiasta, että toinen veli oli valkoinen ja velipoika punainen. Ollaan hyväksytty, että olosuhteet oli ne mitkä oli. Silloin propaganda oli erittäin suurta kummallakin puolen, oikeaa tietoa ei saanut mistään. Kumpikin osapuoli oli yhtä laittomalla asialla. Pekka Laine.

– Sodassa lähisuvusta kuoli kaikkiaan kymmenen henkilöä: yksi tyttö ja yhdeksän miestä/poikaa. Heistä yksi oli valkoinen ja yhdeksän punaista. Kuolinsyitä olivat valkoinen ja punainen terrori sekä vankileirit. Vanhempieni avioliitto yhdisti “punaisen” ja “valkoisen” suvun muodollisesti. Meille lapsille kerrottiin ehkä yllättävänkin avoimesti molempia totuuksia. Ja lopulta kaikilla taisi olla siitä sama isokuva: “Se koko perkeleen sekasotku olis saanu jäärä sotimata”. Punavalkokaktus.