Mitä yhteistä sinulla on Björn Wahlroosin kanssa, Suvi-Anne Siimes?

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes nimitettiin markkinaliberalismia edustavan Ajatuspaja Liberan hallitukseen. Pyytäjänä oli Kokoomuksen kansanedustaja, Liberan hallituksen puheenjohtaja Elina Lepomäki. Siimes sanoo olevansa liberal left, mutta kumman joukkueen, hallituksen vai opposition, Suvi-Anne Siimes valitsisi?

politiikka
Työelävakuuttajat Tela ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.
Työelävakuuttajat Tela ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.Yle

Mitä vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja tekee Ajatuspaja Liberan hallituksessa Björn Wahlroosin ja Lepomäen kanssa?

Olen eri tavoin kiinnostunut vapauden ajatuksesta ja sympannut ajatuspajojen olemassaoloa. En ole nähnyt estettä sille, ettenkö voisi olla puoluepoliitisesti sitoutumattoman ajatuspajan työskentelyssä mukana.

Silloin kun olin kansanedustaja puoluerahoitusta uudistettiin niin, että tuli mahdolliseksi perustaa ajatuspajoja. Niiden idea ei ollut vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon vaan käydä keskustelua ideoista, jotka eivät olisi välittömästi toimeenpantavissa. Ja niissä voisi keskustella ilman päivänpolitiikkaan liittyviä hallitus-oppositio-asetelmia, jotka aina vaikuttavat siihen millaisia kantoja voivat esitellä ne puolueet, jotka kulloinkin ovat hallituksessa.

Kannatin ajatuspaja-ideaa jo silloin ja toivon, että nämä pajat voisivat rikastuttaa suomalaista yhteiskunnallista keskustelua ja tehdä siitä vähän moniulotteisempaa kuin mitä on tämä hallitus-oppostio juupas-eipäs-tyyppinen väittely asioista.

Libera on ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa. Jaatko nämä arvot?

Vapaus on ollut minulle aina tärkeä arvo. Olin 90-luvulla vasemmistoliiton puolueohjelmatyössä ja allekirjoitan vieläkin ne arvot, joita silloin kehitettiin niin sanotusta vasemmiston kolmannesta tiestä, jonka pohjalla oli vapauden ajatus. Siihen päälle tuli vastavuoroisuuden ajatus ja kolmantena ekologisten reunaehtojen tunnustaminen.

Kyllä minä itse ajattelen olevani yleisvasemmistolainen henkilö

Vapaus on ollut vasemmistolle tärkeä - ensimmäisen vasemmiston vaatimushan oli vapaus, veljeys ja tasa-arvo. En ole koskaan poliittisen urani aikana kyseenalaistanut markkinataloutta. Toki tarvitaan lainsäädäntöä ja pelisääntöjä, mutta markkinatalouteen liittyvä markkinoiden vapaus on ihan validi idea. Samoin yksilöiden vapaus ja ajattelun vapaus demokratiassa ovat aina olleet minulle tärkeitä.

Olit vasemmistoliiton kansanedustaja vuosina 1999-2007 ja puolueen puheenjohtaja vuosina 1998-2006. Minkä sortin sosiailisti olet nyt?

Olen sanonut, että en ole kokenut olevani minkään sortin sosialisti, mutta vasemmistolainen kyllä. Ja varmaan taisin sanoa silloin kun jäin puheenjohtajan tehtävistä, että jos minulla jokin poliittinen koti on, sen nimi on varmaan liberal left.

Oletko edelleen vasemmistolainen?

Kyllä minä itse ajattelen olevani yleisvasemmistolainen henkilö. Mihinkään puolueeseen en kuulu. Pidän tulonjaon tasoittamista ja sosiaaliturvaa ja tämäntyyppisiä asioita edelleen tärkeinä siltä pohjalta, että markkinataloudessa tehdään sääntelyä ja tulojen uudelleenjakoa sen puhtaan markkinoiden tuoman tulonjaon päälle koska ensin mainittu on liian epätasainen.

Liberan yksi pysyvän arvostelun kohde ovat korporaatiot. Olet korporaatioiden edustaja nykytyössäsi Työeläkevakuuttajat TELAn nykyisenä toimitusjohtajana. Miten selität eturistiriidan?

En näe tässä eturistiriitaa. Minun mielestäni vapaaseen yhteiskuntaan mahtuu ajatuksia ja vapaassa yhteiskunnassa kaikista asioista on voitava keskustella.

En ole missään vaiheessa sanonut, enkä tule missään vaiheessa sanomaan, että allekirjoitan kaiken sen mitä ajatuspaja Libera tekee. Olen sparraamassa hallituksen jäsenenä nyt eilisestä eteenpäin sitä, mitä uusia juttuja siellä tehdään.

Olen pitänyt ja pidän tärkeänä, että eläkejärjestelmään ja eläkepolitiikkaan kuuluva päätöksenteko pidetään työmarkkinosapuolten käsissä, koska ne edustavat aktiviiväestön kantoja, työtätekeviä tai työtäantavia, joiden synnyttämästä tulosta oikeus tulevaan ansioeläkkeeseen rahoitetaan. Eli henkilökohtaisesti en kannata eläkepoliittiseen päätöksentekoon kohdistuvia muutoksia.

Liberan vuositeema on koulutus, tutkimus ja sivistys. Mitä mieltä olet hallituksen koulutusleikkauksista?

En ota julkisesti kantaa hallituksen koulutusleikkauksiin. Somen kautta olen twiitannut Bengt Holmströmin näkemyksiä siitä, että sivistys ja tieto - koulutus - on ainut henkinen pääoma joka meillä on. Sen lisäksi on vähän metsää.

Vapauden ja itsenäisyyden näkökulmasta olen sitä mieltä, että yliopistoille olisi tärkeää, että niillä olisi muutakin rahoitusta kuin valtiolta tulevaa

Vapauden ja itsenäisyyden näkökulmasta olen sitä mieltä, että yliopistoille olisi tärkeää, että niillä olisi muutakin rahoitusta kuin valtiolta tulevaa. Ettei kaikki aina kaadu sen perusteella, mitä kultakin hallitukselta tulee.

TELAn toimintaa on arvosteltu veroparatiiseihin sijoittamisesta. Onko veroparatiiseihin sijoittaminen moraalitonta?

En hyväksy lain rikkomista enkä omaisuuden piilottamispyrkimyksessä tehtyjä toimintoja. Olen sitä mieltä, että tulojen on hyvä tulla yhteen kertaan verotetuksi. Mutta laillisilla tavoilla useampikertaisen verotuksen välttäminen on asia jota tapahtuu, ja jota en voi kauheasti arvostella. Omaisuuden piilottamista tai yksinkertaisenkin verotuksen välttämistä en henkilökohtaisesti hyväksy.

Jos joutuisit valitsemaan talouspoliittisen joukkueen - kumpi on sinua lähellä, hallitus vai oppositio?

En onneksi joudu valitsemaan. Molemmilla on hyviä pointteja. Ymmärrän tiettyyn rajaan saakka niitä näkemyksiä, että Suomessa olisi edelleen varaa elvyttää, ei ole absoluuttista kiveenhakattua linjaa siitä, mihin velkakatto pitäisi asettaa. Toisaalta ymmärrän hallitusta siitä, että meidän ikäsidonnaisten menojen kasvu on niin suurta, eivätkä ne tule vähenemään ennen kuin pitkälle ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Sen takia velkaantumiseen pitää suhtautua varovasti, varovammin kuin 90-luvun lopussa. Tunnustan molempien pointit. Ajatuspajojen tehtävä on osoittaa että vaihtoehtoja on.

Onko mahdollista, että palaat päivänpoltiikkaan?

En pidä sitä realistisena tulevaisuudennäkymänä. Politiikka on aika paljon raadollisempaa ja raskaampaa, kuin se oli silloin kun olin mukana. En kuulu mihinkään puolueeseen enkä näe missään puolueessa sellaista poliittista kotia, jonka kautta tulisi vahva halu asettua vaaleissa ehdolle.