Ylen rekvisiittavaraston kirpputorilta myytiin harvinaisia muistoja – "Meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun"

Satojen ihmisten tasainen virta kulki aamukymmenestä Yleisradion kallioluolaan, minne on varastoitu eri tuotannoissa käytettyjä lavasteita ja huonekaluja. Myös muuta rekvisiittaa oli tarjolla, osa niistä on tullut Suomi-Filmin rekvisiittavaraston hankinnan myötä. Joidenkin esineiden historian saattoi tunnistaa, mutta osan tarinan saattaa löytää vanhoista mustavalkoelokuvista.

Kotimaa
nainen tarkastelee kaappia
Tuotantojärjestäjä Riitta Parvio tarkistaa Kotikatu-sarjan keittiökaapit.Yle

Perhedraama Kotikatu oli Ylen suosikkisarja vuosina 1995–2012. Parhaimmillaan Luotoloiden, Mäkimaiden ynnä muiden elämää seurasi yli miljoona suomalaista tv-katsojaa. Nyt sarjan lavasteita myytiin kirpputorilla Ylen kallioluolavarastossa.

Keittiökaapin saattoi saada vitosella eivätkä ikkunoiden hinnatkaan huimanneet. Tehostemestari Pasi Laitiselle ikkunat ehtivät tulla tutuiksi.

– Nämä ikkunat on tehty varta vasten Kotikatuun meidän omalla puusepänverstaalla. Ne oli vähän sellaisia yleismaailmallisia ikkunoita, kun interiöörejä muuteltiin koko ajan ja heitettiin ikkunoita huoneesta toiseen. Kovassa käytössä on ollut, naurahtaa Pasi Laitinen.

Ikkunoita on mennyt kasvihuoneiksi tai pieniin kasvien kasvatuspenkkeihin.

– Näissä on oikeat lasit, yleensä käytämme lavastuksissa akryylilaseja, kertoo tehostemestari.

Saman luolakäytävän varrella oli kymmenittäin peiliovia ja erilaisia ikkunoita ja pylväitä. Kaikki ei ole kaupan, mutta jos sattuu muistamaan oman kesäasunnon oven tai ikkunan koon, niin käyttökelpoisia löytöjä oli tarjolla.

ihmisiä ja huonekaluja väestösuojassa
Yle

Hamletin pöytä ja muut patinoidut

Kallioluolan käytävillä on runsaasti sekä lavasteeksi tehtyjä huonekaluja että aitoja mööpeleitä. Hieno jugenryhmä odotteli vielä ottajaansa. Sohva, nojatuoli ja tuoli oli hinnoiteltu 500 euroon, sillä vastaavat maksavat aika lailla myös alan liikkeissä.

Tuotantojärjestäjä Riitta Parvio nojaili Hamlet-tuotantoon tehtyyn pitkään pöytään. Hintalappu on 100 euroa. Vuonna 1991 kuvatun tv-näytelmän rooleissa nähtiin muuan muassa Eero Melasniemi, Seela Sella, Heikki Kinnunen ja Kai Lehtinen. Lavastuksen oli suunnitellut Kalevi Liski.

Riitta Parvion mukaan viesti kirpputorista oli aluksi vain Facebookissa, mutta se levisi ja alkoi elää omaa elämäänsä nopeasti.

– Tänä aamuna meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun, kun näin Hesarissakin, sanoo Riitta Parvio katsellessaan tavaroita arvioivia kävijöitä.

– Ihmisiä on ollut mukavasti. Ensimmäisinä myytiin helpot tavarat, kuten siistikuntoiset tuolit ja helpohkosti kannettavat. Kaikkien pölypatinan peittämien tavaroiden historiaa ei taida tuntea enää kukaan.

– Yleisradion rekvisiitta- ja lavastevaraston perusta on Suomi-Filmin historiassa. Meille ostettiin silloin Suomi-Filmin ja Fennadan jäämistöä ja ne ovat se perusta, joka on meidän varastojen pohjana, kertoo Riitta Parvio.

Sen takia osaa tavaroista ei välttämättä ole koskaan käytetty Ylen tuotannoissa. Varastoon lojumaan jääneitä kaappeja ja muita huonekaluja myydäänkin nyt, jotta saaduilla rahoilla voidaan hankkia tulevaa rekvisiittaa.

– Aina joskus, kun katsoo Suomi-filmejä, niin sieltä bongaa meidän varaston esineitä, Riitta Parvio sanoo.

Vieressä on myös 90-luvun keittiökaappeja, joita on käytetty Kotikatu-sarjassa. Tuotannon loputtua niitä ei ole käytetty, joten ostaja saa ne nyt edullisesti.

– Täällä on tavaraa, jota vastaavaa meillä jää hyllyyn runsaasti tai sitten tavara ei käytetä nykytuotannoissa ja tilat ei anna myöten säilyttää, selvittää Riitta Parvio.

Ylen lavaste- ja rekvisiittavarasto siirtyy tänä vuonna pois kallioluolasta pienempiin tiloihin. Kirpputori oli auki klo 10-15.