Voiko työpaikan ärripurrista olla myös hyötyä?

Asiantuntijat uskovat, ettei negatiivisia tunteita tarvitse piilotella eikä niistä tarvitse päästä eroon edes työpaikalla. Negatiivisten tunteiden käsittely voi jopa parantaa yrityksen suorituskykyä.

Osallistu
Mies katsoo kun nainen raivoaa.
Julia Sieppi / Yle

Asiantuntijoiden mukaan työntekijän paha mieli voi parhaassa tapauksessa parantaa koko yrityksen tulosta.

Dosentti Harri Jalonen Turun ammattikorkeakoulusta kertoo, että tunneälykkäät yritykset ovat jopa 20 prosenttia tehokkaampia kuin tunneälyttömät firmat. Mies perustaa väitteensä kansainvälisiin tutkimuksiin.

Jalonen on myös ollut mukana toimittamassa kirjaa, joka ruotii negatiivisten tunteiden hyödyntämistä liiketoiminnassa. Viha, pelko, tyytymättömyys, suru ja häpeä ovat asioita, jotka pitäisi hyväksyä työpaikoilla. Valittamista ei kuitenkaan kannata ruokkia.

– Vastarannan kiiskiä tarvitaan yrityksen sisällä kertomaan, ettei keisarilla olekaan vaatteita, hän sanoo.

_Osallistu keskusteluun: Vallitseeko sinun työpaikallasi negatiivinen ilmapiiri? Saako työpaikalla murjottaa, jos siltä tuntuu? Tarttuuko kollegan paha olo? Voiko viha antaa energiaa ja auttaa ratkaisemaan työelämän ongelmia? _