1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Hyères-suunnittelukilpailu avaa ovia isoihin muotitaloihin

Suomalaiset vaatesuunnittelijat ovat näyttävästi esillä Etelä-Ranskassa, jossa järjestetään tänä viikonloppuna arvostettu Hyères-suunnittelukilpailu. Menestys kilpailussa avaa ovia kansainvälisiin muotitaloihin ja auttaa myös oman merkin rakentamisessa.

Hanne Jurmun ja Anton Vartiaisen miestenmallisto oli kukkien juhlaa. Kuva: Juha Nurminen

Kansainvälinen yleisö seurasi keskittyneesti, kun Hyères-festivaalin näytöslavalle marssitettiin suomalaista suunnitteluosaamista. Arvostetun suunnittelukilpailun kymmenestä finaalimallistosta kolme on tehty Aalto-yliopistossa.

Hanne Jurmua ja Anton Vartiaista hymyilytti nappiin menneen näytöksen jälkeen. Kuva: Juha Nurminen

Illan raikuvimmat aplodit sai suunnittelijakaksikko Hanne Jurmun ja Anton Vartiaisen eksentrinen ja runsas miestenvaatemallisto. Lavalle saapuneet kukkiin ja nyöreihin sonnustautuneet mallit hoippuivat ja puhuivat itsekseen.

– Halusimme, että lavalla on persoonallisia hahmoja, ei perinteisiä ilmeettömiä kävelijöitä. Jännitimme vähän, että miten koreografia toimii, mutta näytös meni lopulta ihan nappiin, Jurmu sanoo.

Jurmun ja Vartiaisen suunnittelun lähtökohta on filosofinen. He haluavat pohtia muodin tarkoitusta ja herättää keskustelua sen kertakäyttöisyydestä. Myös materiaalien eettisyys on kaksikolle tärkeää.

– Suomessa on paljon suunnitteluosaamista, muttei juuri kangasteollisuutta. Meillä olisi kuitenkin paljon kiinnostavia materiaaleja, joita haluaisin suunnittelijana hyödyntää, Vartiainen sanoo.

Entinen pokeriammattilainen tekee näkemyksellistä sporttimuotia

Vuoden nuori suunnittelija -palkinnon voittanut Rolf Ekroth marssitti lavalle puolestaan tyylipuhdasta ja uudenlaisia materiaaleja hyödyntävää sporttimuotia. Vaatesuunnitteluun vaihtanut entinen pokeriammattilainen kertoo satsanneensa kilpailumallistoon kaikkensa.

Osa Rolf Ekrothin asukokonaisuuksista oli tehty täysin käsityönä. Apuna olivat isä ja äiti. Kuva: Juha Nurminen

– Mun on pakko voittaa, se avaisi niin valtavasti ovia! Olen viettänyt viimeiset kolme kuukautta pelkästään tämän malliston parissa. Äidistä ja isästä on ollut iso apu muutaman asukokonaisuuden kanssa, Ekroth kertoo.

Hän uskoo, että tuomaristoa kiinnostaa myös malliston tarina. Ekrothin kilpailumalliston inspiraationa on toiminut June 17th 1994-niminen amerikkalaisdokumentti, joka kuvaa yhtä huikeaa urheilupäivää.

– Kyseiselle päivälle osui muun muassa NBA-finaali ja NHL-mestaruus. Mutta se kaikki meni vähän hukkaan, koska O.J. Simpson päätti lähteä poliiseja karkuun, kertoo itsekin paljon urheilua harrastava Ekroth.

Amerikkalaiset seurasivat takaa-ajoa livenä televisiosta, mikä sekoitti lopulta satelliittikanavat. Ekrothin mallisto onkin kunnianosoitus eri urheilulajeille, jotka jäivät tuolloin vaille ansaitsemaansa huomiota.

Hyères-voitto ei takaa menestystä, mutta avaa ovia

Pääsy Hyères-festivaalin finaaliin ja siinä menestyminen on ollut Ekrothin tavoite Aalto-yliopiston vaatesuunnittelijaopintojen alusta asti. Onko paikka kilpailussa kaiken vaivan väärti?

Ainakin menestys Hyères’issä on polkaissut monen nuoren suunnittelijan uran kovaan nousukiitoon. Aiempien vuosien voittajia ovat muun muassa tanskalainen Henrik Vibskov, hollantilainen Viktor & Rolf -merkki sekä YSL:n uusi pääsuunnittelija Anthony Vaccarello.

Suunnittelija Elina Määttänen sai viime vuoden Hyères-suunnittelukilpailussa kaksi kunniamainintaa. Kuva: Juha Nurminen

Viime vuoden finalisti ja kaksi kunniamainintaa saanut Elina Määttänen työskentelee nykyään pariisilaiselle muotitalolle.

– Hyères-finaalilla oli varmasti merkitystä työpaikan saamisen kannalta. Se on tosi iso meriitti ja etu, haluaa sitten perustaa oman merkin, työskennellä freelancerina tai tehdä töitä isolle muotitalolle, Määttänen sanoo.

Vuoden 2012 voittajakolmikkoon kuulunut Tiia Sirén esitteli Hyères-festivaalilla uutta mallistoaan. Kuva: Juha Nurminen

Samaa mieltä ovat Tiia Sirén ja Siiri Raasakka. Heidän ja Elina Laitisen yhdessä suunnittelema miestenvaatemallisto voitti kilpailun pääpalkinnon vuonna 2012. Sen jälkeen naiset ovat opiskelleet Lontoon maineikkaassa Central Saint Martins -muotikoulussa.

– Kokemus on auttanut opinnoissa ja avannut paljon ovia. Hyéres’istä sai hyvän kosketuksen siihen, mitä muodin tekeminen oikeasti tarkoittaa. Lyhyessä ajassa oppii paljon ja saa valtavasti palautetta, Raasakka sanoo.

Tärkeintä on oivallus, ei brändäys

Kolmikko voitti Hyères-palkinnon nuorina, heti opintojen toisena vuotena. Vihreydessä oli heidän mukaansa hyvät ja huonot puolensa.

– Me näimme aikaisessa vaiheessa, että yksi, vahva oma visio riittää. Siihen pitää uskoa loppuun asti, Raasakka sanoo.

Festivaalin taiteellinen johtaja Jean-Pierre Blanc kaipaa älykkäitä ja omaperäisiä suunnittelijoita. Kuva: Juha Nurminen

Festivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja Jean-Pierre Blanc uskoo, että Hyères tarjoaa nuorille suunnittelijoille ennen kaikkea hyödyllisiä kontakteja. Hänen mukaansa uraa ei kannata kuitenkaan liiaksi suunnitella.

– Uskon, että kaupallista menestystä ei tarvitse erikseen tavoitella. Se tulee kyllä jos on tullakseen. Menestyksen puute ei riipu brändäyksen puutteesta, se riippuu oivalluksen puutteesta, Blanc sanoo.

Se, kuka on tuomariston mielestä tämän vuoden kekseliäin suunnittelijalupaus, selviää sunnuntaina.

Annastiina Heikkilä, Hyères