1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Lentopallon mestarivalmentaja Tommi Tiilikainen jättää Kokkolan Tiikerit – siirtyy Saksaan

Kokkolan Tiikerit kolmeen Suomen mestaruuteen valmentanut Tommi Tiilikainen siirtyy valmentamaan Bundesliga-joukkuetta SWD:tä Saksan Düreniin.

Tommi Tiilikainen Kuva: Tomi Hänninen

Asiasta kertoi SWD kotisivuillaan (siirryt toiseen palveluun). Tiedotteen mukaan Tiilikainen on tehnyt seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Myös saksalaisen Aachener-Zeitungin (siirryt toiseen palveluun) artikkelissa Tiilikainen kuvaa vuosiaan Kokkolan Tiikerien peräsimessä hienoksi osaksi elämäänsä ja on tuosta ajasta kiitollinen.

– Nyt on tullut aika tehdä jotain uutta, Tiilikainen sanoo.

Tiilikainen oli Kokkolan Tiikereiden valmentajana neljä kautta.

Tommi Tiilikainen on kaikkien aikojen nuorin pääsarjavalmentaja, joka on johtanut aikuisten palloilujoukkueen Suomen mestariksi.