Kemin kouluverkkoselvityksestä kaivataan mielipiteitä

Kemiläiset haluavat pitää tulevaisuudessa kaksi tai kolme yhtenäiskoulua erillisten ala- ja yläkoulujen sijaan.

Kemi
Kemin Syväkankaan koululla on aamuisin vilske.
Minna Aula / Yle

Kemissä meneillään olevan kouluverkkoselvityksen yleisönkuulemisvaihe on käynnissä vielä vajaan viikon ja siihen on tähän mennessä vastattu lähes 200 kertaa.

Selvitystyössä mukana olevan Takajärven koulun johtaja Piia Hulkkosen mielestä vastausten määrä on kaupungin kokoon suhteutettuna hyvin.

Tähän mennessä kommentoitavana on peräti seitsemän eri vaihtoehtoa siitä, miten tulevaisuudessa Kemissä koulu- ja päiväkotiasiat järjestettäisiin. Hulkkonen sanoo tavoitteena olevan rajata vaihtoehdot vähemmäksi kesään mennessä.

Kemin kouluverkkoselvitys on kommentoitavana osoitteessa otakantaa.fi (siirryt toiseen palveluun) huhtikuun loppuun asti.

Tarveselvityksen tekeminen on lähtenyt siitä, että useat kaupungin koulu- ja päiväkotikiinteistöt ovat peruskorjauksen tarpeessa ja niissä on tilanahtautta.