Nakkikioski Vaakon Nakki pitää pintansa – "Kävin pikkikillinä ensimmäisen kerran"

Tamperelainen pikkukioski on pärjännyt omintakeisilla tuotteilla yli puoli vuosisataa. Mopoautosukupolvikin on löytänyt perinteisen pikaruoan äärelle. Nyt kerätään asiakkaiden muistoja ensi vuonna julkaistavaan historiikkiin.

Nakki
Asiakas Mikko Särkiniemi seisoo griilin luukulla ja Vaakon nakin myyjä Katja Tiainen ojentaa luukusta ruoka-annosta.
Mauri Tikkamäki / Yle

Vihtori Leskelä kuuli hänelle tuntemattomasta grillipaikasta laulussa. Joku artisti mainitsi Vaakon Nakin. Ja kun ystäväkin sitä suositteli, oli lähdettävä testaamaan.

Vastikään Kanadasta Suomeen kotiutunut nuori mies myöntää olevansa pikaruoan ystävä. Hän on ulkomailla etsimällä etsinyt hyviä hampurilaispaikkoja, mutta ei ole ollut niihin tyytyväinen. Pispalassa hän halusi kokea elämyksen ja testasi Vaakon erikoisen.

– Ketjujen tuotteet eivät suuressa maailmassa maistuneet niin hyviltä kuin nämä pikkukioskin tuotteet. Ehkä se johtui huonoista raaka-aineista, arvioi Vihtori.

– En ole vielä ehtinyt perehtyä muihin tamperelaisiin nakkikioskeihin enkä niitten antimiiin. Täälläkin olen ensimmäistä kertaa, sanoo Vihtori.

– Voi olla että mieltymys näkyy ulospäin pienenä ylipainona, hän nauraa.

Erikoistuote turistille

Mikko Särkiniemi halusi puolestaan esitellä paikallisen erikoisuuden vaasalaiselle ystävälleen Henna Matintuvalle, jonka makukokemus avartui Kuuman koiran myötä. Vaasasta ei saa tätä oudolta kuulostavaa nakkimakkaran ja sokerimunkin yhdistelmää.

– Olen itse käynyt pikkikillinä täällä ensimmäisen kerran. Vähän tuntuu että tämä on katoavaa kansanperinnettä. Mutta mieluummin poikkean pikku kioskille kuin kuin suurten ketjujen antimien äärelle.

Katoavasta kansanperinteestä ei kuitenkaan ole kysymys mikäli uskoo kioskin myyjän, Katja Tiaisen sanomaan.

– Uusia asiakkaita tulee edelleen. Mopoautosukupolvi on löytänyt sekin nakkikioskit. Tuossa ne nauttivat perinteistä pikaruokaa parkkipaikalla omissa pikku autoissaan.

Grillimuistot kansiin

Näinä ruokaohjelmien ja -ilmiöitten ylenpalttisina aikoina nakkikioskit edustavat paikallista ruokakulttuuria.

– Emme ole lähteneet muuttelemaan valikoimaa kanansiipien tai muitten vaihtoehtojen suuntaan. Lihapiirakat ja muut hyviksi todetut tuotteet pitävät pintansa, arvioi Tiainen.

Vaakon Nakki on ruokkinut nälkäistä grillikansaa jo vuodesta 1962. Torstaina 28.4. tulee täyteen 54 vuotta. Pispalan valtatiellä yritys on toiminut vuodesta 1982.

Ensi vuonna ilmestyy kioskin historiikki, jonka tekemiseen Vaakon Nakki pyytää asiakkaidensa apua. Vaakko-muistot ja -tarinat voi lähettää kioskille osoitteella posti@vaakonnakki.fi (siirryt toiseen palveluun).