1. yle.fi
  2. Uutiset

Helsinki tuo pysäköintitunnusten ehdot 2010-luvulle – ekoautoille tunnus puoleen hintaan

Sähköisen valvonnan helpottamiseksi samalle pysäköintitunnukselle ei voi enää merkitä kahta rekisterinumeroa.

liikenneruuhkat
Pysäköintilippuautomaatti.
Yle

Helsinki tarkistaa kantakaupungin asukas- ja yrityspysäköintitunnusten ehtoja. Nykyiset ehdot on päätetty kaupunginhallituksessa 20 vuotta sitten.

Kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana, että jatkossa tunnuksen voi hankkia vain yhdelle rekisterinumerolle.

Nykyehtojen mukaan samaan tunnukseen voi merkitä kaksi rekisterinumeroa. Jatkossa sama henkilö saa hankkia kaksi pysäköintitunnusta, mutta niistä toinen on hinnaltaan puolitoistakertainen normaaliin verrattuna. Tunnus maksaa 20 euroa kuukaudessa ja ensi vuoden alusta lähtien 27 euroa.

Ekoautoille tunnus puoleen hintaan

Kaupunki haluaa kannustaa ympäristöystävälliseen autoiluun, joten se myöntää vähäpäästöisille henkilöautoille ja täyssähkökäyttöisille mopoautoille pysäköintitunnuksen puoleen hintaan.

Asiakaspysäköintitunnuksia oli viime vuoden lokakuussa käytössä kaikkiaan noin 25 000 kappaletta. Rakennusviraston myöntämät tunnukset uusitaan vuosittain. Nykyiset tunnukset ovat voimassa sen kauden loppuun, mihin ne on lunastettu.

Nykyjärjestelmä kallis ja työläs

Muutosta yhden tunnuksen ja yhden rekisterinumeron malliin perustellaan sillä, että se korvaa vaikeasti toteutettavissa olevaa saman talouden tai samassa osoitteessa asuvien määritelmää ja mahdollistaa samalla tehokkaamman valvonnan.

Samassa osoitteessa asuvat eivät välttämättä muodosta samaa taloutta. Ihmisten asumisolosuhteet myös muuttuvat jatkuvasti ja asukkaat muuttavat alueelta toiselle, mikä on tehnyt nykyisenmuotoisen järjestelmän hallinnoinnista kallista ja työlästä.

Muutos poistaa väärinkäytön mahdollisuuden

Myös yrityspysäköintitunnuksissa siirrytään automaattisen valvonnan mahdollistamiseksi järjestelmään, jossa tunnuksella voi olla vain yksi rekisterinumero entisen kolmen sijaan.

Kompensaationa yrityksen yhdelle toimipisteelle voidaan myöntää enintään viisi tunnusta siinä missä niitä oli ennen kolme. Yritystunnuksia oli käytössä viime syksynä noin 3400 kappaletta.

Muutos poistaa mahdollisuuden kierrättää samaa tunnusta eri käyttäjillä yrityksen toimipisteen sisällä.

Kaupunginhallitus päätti eilen myös laajentaa asukas- ja yrityspysäköintivyöhykettä F Hietaniemen alueelle. Mechelininkadun ilta- ja yö sekä viikonloppupysäköinti loppuu. Vyöhykkeen laajeneminen kohti Hietaniemeä uskotaan auttavan Etu-Töölön asukkaita parkkipulmissa.

Lue seuraavaksi