Hyppää sisältöön

Rapistuva elokuvakylä ja "kapiaisten" asuinalue uuteen uskoon vuoden päästä?

Karjalan kunnailla tv-sarjasta tutut paikat saavat rapistua vielä rauhassa. Kontionimen elokuvakylänä ja puolustusvoimien kantahenkilökunnan, "kapiaisten" entisenä asuinalueena tunnettua aluetta päästään siivoamaan ja rakentamaan aikaisintaan vuoden päästä kesänä.

Miikkulan tv-kylän kaupparakennus.

Pohjois-Karjalan Prikaatin kantahenkilökunnalle rakennetut talot ja Karjalan kunnailla tv - sarjaan pystytetyt kulissit saavat näivettyä vielä ainakin vuoden verran.

Noin kolmenkymmenen hehtaarin suuruisen alueen pääomistaja SF-Kiinteistöt Oy on tehnyt alustavan maankäyttösopimuksen Kontiolahden kunnan kanssa.

– Maankäyttösopimus vahvistetaan sitten, kun kaava valmistuu, toteaa kiinteistöyhtiöstä valtaosan eli seitsemänkymmentä prosenttia omistava Jukka Karttunen.

Sopimuksen mukaan kunta saa alueen rakennustonteista puolet, ranta-alueet, kaksi venesatamaa, puistot ja tiet. Kunnan vastuulle jää kaavoituksen lisäksi muun muassa kunnallistekniikan rakentaminen. Alueelle on tulossa noin seitsemänkymmentä omakotitonttia, rivi- ja kerrostaloja.

Myös elokuvakylä ja raivaus ovat kahden kauppa

Kontioniemen yleiskaava ja elokuvakylän alueen asemakaava valmistuvat Kontiolahden kunnanvaltuuston käsittelyyn kesäksi. Tosin kaavoja ei voida viedä päätepisteeseen ennen kuin uusin Pohjois-Karjalan maakuntakaava on vahvistettuympäristöministeriössä. Ja toki aina kaavoista on mahdollisuus valittaa.

Yhdessä vaiheessa harkittiin, olisiko elokuvakylästä voitu jättää jotakin nähtävyydeksi.

Matti Moisala

Mutta mikäli kaikki sujuu yksinkertaisesti, päästään aluetta raivaamaan ja puhdistamaan vuoden päästä. Myös puhdistus jakaantuu maankäyttösopimuksen mukaisesti SF-Kiinteistöt Oy:lle ja Kontiolahden kunnalle.

Maankäyttösopimus halkoo myös Karjalan kunnailla -sarjasta tutut näkymät ja likeiset tontit kahtia, osa kuuluu jatkossa kiinteistöyhtiölle, osa kunnalle.

- Yhdessä vaiheessa harkittiin, olisiko elokuvakylästä voitu jättää jotakin nähtävyydeksi, toteaa Kontiolahden kaavoitusjohtaja Matti Moisala.

Näin ei tapahtunut, mutta käteen on silti jäänyt paljon.

– Tämä on ollut monilta osin erittäin mielenkiintoinen ja erittäin haastava työ. Tässä ovat olleet nämä sopimusasiat, on tehty rakennus- ja kulttuuriympäristöselvityksiä, on neuvoteltu Museoviraston kanssa, listaa Matti Moisala.