Aktivisti uhkasi Yle Oulun toimittajaa Pyhäjoella

Englantia puhunut naamioitunut ydinvoimaa vastustava aktivisti uhkaili Yle Oulun toimittajaa tiistaina Pyhäjoella. Aktivisti uhkasi rikkoa toimittajan kameran. Häntä kohti on heitelty myös kiviä. Poliisi tyhjentää parhaillaan aluetta aktivisteista.

Kotimaa
Poliisi on ottanut kiinni aktivistin Pyhäjoella
Kati Jurkko / Yle

Yle Oulun toimittaja Ari-Pekka Sirviö yritti päästä tiistaina aamupäivällä Fennovoiman työmaa-alueen portista sisaän.

– Poliisi esti pääsyni, koska siellä oli tilanne päällä, Ari-Pekka Sirviö kertoo ja lisää, että paikalla on poliisin lisäksi muun muassa ensihoidon henkilöstölä ja rajavartioston helikopteri pörrää alueen yllä.

Sirviö koetti päästä lähistöllä sijaitsevaan aktivistien leiriin.

– Minua ei päästetty, koska en ollut sopinut asiasta ennakkoon tiedotusvastaavan kanssa.

– Sen jälkeen naamioitunut ja englantia puhunut aktivisti uhkasi rikkoa kamerani. Hän epäili, että voisin antaa kuvat poliisille, Ari-Pekka Sirviö kertoo.

Hetkeä myöhemmin Sirviö kertoi, että häntä kohti oli heitelty myös kiviä.

Yle Oulun toimittaja Kati Jurkko kertoi hiukan ennen kello 11.30, että poliisi on pyytänyt aktivisteja siritymään ajotieltä kevyen liikenteen väylälle. Lisäksi poliisi ryhtyi tyhjentämään aluetta aktivisteista.