Venetsian salatut aateliset

Valokuvaaja Jaakko Heikkilä on päässyt kurkistamaan maailmaan, joka on suljettu Venetsian miljoonilta turisteilta. Heikkilä on kuvannut kaupungin yksityispalatseja ja niiden asukkaita – aatelia, joka hallitsi Venetsian tasavaltaa vuosisatojen ajan.

kuvataide
Ruhtinas Giovanni.
Ruhtinas Giovanni.Jaakko Heikkilä

Palkittu valokuvaaja Jaakko Heikkilä on kiinnostunut ihmisistä ja pienistä ihmisyhteisöistä. Kansanryhmistä, jotka ovat jääneet hieman sivuun ja muutoksen jalkoihin.

Kaikki alkoi 1990-luvulla Heikkilän kotiseudulta Torniojokilaaksosta ja sen meänkielisestä vähemmistöstä. Sieltä tie on vienyt ympäri maailmaa: Serbiaan romanialaistaustaisten valakkien luo, Venäjän pomorien pariin, New Yorkin Harlemiin ja Brasilian viidakkoon.

– Pienet yhteisöt ovat kompakteja, hallittavissa. Pidän tunteesta, joka syntyy, kun pääsen sisään tuollaiseen suljettuun ihmisryhmään, Heikkilä selittää kiinnostustaan vähemmistöjä kohtaan. Venetsiaan hän päätyi kuvatessaan kaupungin armenilaisyhteisöä.

– Venetsiassa asuva, vanhaan armenialaiseen aatelissukuun kuuluva ystäväni sanoi, että todellinen aateluus on katoamassa. Ihmettelin, mistä hän oikein puhuu.

Armenialaisylimys tarkoitti vanhaa noblesse oblige - aateluus velvoittaa -ideaa ja sen häviämistä. Samalla hän ehdotti, että Heikkilä kuvaisi Venetsian katoavaa aatelistoa.

– Ehdotus jäi juilimaan pääkoppaan, kunnes vuonna 2009 aloimme viritellä yhteyksiä tuohon suljettuun yhteisöön.

Valokuvakirja Hidden Waters.
Jaakko Heikkilä

Aatelin yllä leijuu surumieli

Venetsian aatelistolla on pitkä historia. Alkuhämärä on jossain 500-luvun tienoilla, jolloin Venetsiasta alkoi kehkeytyä tärkeä kauppakaupunki. Venetsian aateliston tausta on kauppiasluokassa, toisin kuin esimerkiksi Pohjolassa, jossa aateli oli sotilas- ja maanomistajasääty. Aateli hallitsi Venetsian tasavaltaa yli tuhat vuotta aina Napoleonin valloitukseen 1700-luvun loppuun saakka. Alkoi aateliston ja sen palatsien hiljainen rappio.

– Venetsian aatelisissa kiehtoo paitsi hienostuneisuus, myös surumielisyys. Pitkä historia on myös taakka, joka synnyttää tietynlaisen melankolian ja raskauden.

Vain harva aatelinen asuu palatsissaan. Moni niistä rapistuu, koska remontointi on kallista. Palatseja muutetaankin hotelleiksi tai ne päätyvät rikkaiden amerikkalaisten tai venäläisten omistukseen.

– Venetsian aatelistoon kuuluu heidän oman kertomansa mukaan vain noin sata ihmistä. Ja joukko vähenee entisestään. Sama kehitys on käynnissä koko Venetsiassa. Alkuperäinen väki muuttaa pois ja tilalle tulevat turistit.

Oma lukunsa on laguuni, jonka pinta nousee uhkaavasti.

– Venetsian tulevaisuus riippuu siitä, nouseeko vesi vai saadaanko se padotuksi. Esimerkiksi Markuksen torilla vesi nousee usein polven korkeudelle, kuten yhdestä kuvastanikin näkee. Jos veden pinta jatkaa kohoamistaan, Venetsia tyhjenee.

Palazzo Grimani.
Palazzo Grimani.Jaakko Heikkilä

Valokuvaaja voitti paronin luottamuksen

Vanhojen venetsialaispalatsien ovet eivät auenneet noin vain. Tarvittiin yhteyshenkilöitä ja vakuutteluja siitä, että taiteilija Heikkilä liikkuu vilpittömin aikein.

– Etuoikeutetulla ryhmällä on ympärillään suojamuuri. Moni pelkäsi, että pilkkaan heitä ja heidän vanhaa rikkauttaan.

Jaakko Heikkilä onnistui voittamaan venetsialaisaatelin luottamuksen näyttämällä heille kuvia aiemmista projekteistaan. Kuvat meänkielisistä tai Harlemin mustista osoittivat, että Heikkilä tekee inhimillistä, ihmistä kunnioittavaa työtä.

– Vanhat kuvat antoivat hyvän pohjan luottamukseen. Kuvaamistapani on sama, riippumatta siitä, ollaanko Torniojokilaaksossa vai Venetsiassa. Sitten vain porisin heidän kanssaan leppoisasti.

Valokuvakirjasta.
Jaakko Heikkilä

Jutustelu kuvattavien kanssa on Jaakko Heikkilän tyyli. Hän keskustelee malliensa kanssa usein tuntikausia ennen varsinaista kuvaussessiota. Tutustutaan ja rentoudutaan. Esimerkiksi paroni Alberto Franchetti oli alkuun kovinkin epäluuloinen ja arrogantti, mutta kiinnostui, kun näki kuvat armenialaisyhteisöstä. Pian miehet jutustelivat kuin vanhat tutut.

– Puhuimme taiteilija Tizianista, siitä, kuinka hän ymmärsi mustan värin päälle. Keskustelu liikkui paikoin hyvinkin abstraktilla tasolla, lauseet saattoivat kuulostaa irrallisilta, käsittämättömiltäkin, mutta pidin siitä. Se oli sellaista ajatuksen harhailua.

Paroni Franchettin ja valokuvaaja Heikkilän välille syntyi ystävyys, joka jatkuu yhä.

Veden kätkemiä huoneita – Jaakko Heikkilän valokuvia Venetsiasta. Kansallismuseossa 29.4. alkaen.