Uusi väliinputoajien ryhmä syntymässä – osaa turvapaikanhakijoista ei pystytä poistamaan maasta

Irak ei hyväksy pakkopalautuksia. Näin ollen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita irakilaisia turvapaikanhakijoita ei voida poistaa maasta, jos he eivät itse halua lähteä.

turvapaikanhakijat
Pakolaisia matkalla iltahämärässä.
Georgi Licovski / EPA

Turvapaikanhakijoiden keskuuteen on syntymässä väliinputoajien joukko. Se koostuu ihmisistä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jotka kieltäytyvät lähtemästä maasta.

Kyse on usein irakilaisista turvapaikanhakijoista, sillä Irak ei hyväksy pakkopalautuksia.

– Silloin jäädään pattitilanteeseen. Ihminen ei ole saanut turvapaikkaa, mutta häntä ei ole mahdollista palauttaa kotimaahansa, kertoo ylikomisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisista.

Tulevaisuus avoinna

Stephan Sundqvistin mukaan Suomesta on tämän ja viime vuoden aikana palannut Irakiin noin 5 000 turvapaikanhakijaa. He ovat kaikki olleet vapaaehtoisia ja järjestäneet itse matkansa tavalla tai toisella.

Ilmiö, jossa joukko ihmisiä on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta heitä ei voida palauttaa, on Sundqvistin mukaan uusi. Hän ei muista, että viime vuonna tapauksia olisi ollut yhtään.

Sen sijaan viime viikkojen aikana poliisi on kohdannut Turussa noin kymmenen henkilöä, joille ei voi myöntää oleskelulupaa Suomeen jäämiseksi, mutta heitä ei voida myöskään poistaa.

Sundqvist epäilee, että tällaisia irakilaisia voi olla Suomessa 50–100.

– Heitä voi tulla vielä satojakin, Sundqvist arvioi.

– Tilanne johtuu kesän 2015 lakimuutoksesta. Silloin kiristettiin poliisin mahdollisuutta myöntää oleskelulupa.

Sitä ei tiedetä, mitä näille väliinputoajille tapahtuu. Sundqvist olettaa, että suurin osa poistuu maasta, kenties johonkin toiseen Euroopaan maahan, jossa he ovat laittomasti. Osa poistunee lopulta kuitenkin omaan kotimaahansa. Myös Suomeen saattaa jäädä osa, niin sanotuiksi paperittomiksi.