New York Times: Esa-Pekka Salonen on koko New Yorkin musiikillinen johtaja

Yhdysvaltalaisten kriitikkojen toiveista huolimatta Esa-Pekka Salosesta ei tullut New Yorkin filharmonikkojen musiikillista johtajaa. New Yorkin konserttitarjonnan perusteella hän on kuitenkin oikeastaan koko kaupungin musiikkijohtaja, New York Times kirjoittaa.

kulttuuri
 Esa-Pekka Salonen
Esa-Pekka SalonenPetteri Paalasmaa / AOP

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen suomii klassisen musiikin maailmaa ylimielisyydestä. Sanomalehti New York Timesin haastattelussa Salonen sanoo, että kopeus ei johda mihinkään.

– Pelkkä itsensä kehittäminen ei ole riittävä syy kalliin konserttilipun ostamiseen. Tarjolla täytyy olla elämyksiä, joita ei unohda, Salonen sanoo.

Toisaalta klassisen musiikin tekijät ovat Salosen mukaan pyydelleet liikaa anteeksi.

– Me sanomme, ettei konsertista nauttiakseen tarvitse tietää etukäteen mitään tai olla minkäänlaista taustaa, pelkkä avoin mieli riittää. Mutta ei se toimi niin. Olisi aivan merkityksetöntä mennä amerikkalaisen jalkapallon otteluun tietämättä mitään lajin säännöistä.

Batman vs. Salonen

New York Timesin mukaan lukuisat yhdysvaltalaiset musiikkikriitikot toivoivat Salosesta New Yorkin filharmonikkojen uutta johtajaa. Salonen itse suhtautui mahdollisuuteen epäilevästi, ja työn sai hollantilainen Jaap van Zweden.

Sanomalehti kertoo Salosen nimen tulleen esiin hyvin monenlaisissa yhteyksissä. _Batman v Superman: Dawn of Justice _-elokuvan lehdistötilaisuudessa suomalainen elokuvatoimittaja sai erikoisen vastauksen kysyessään näyttelijä Holly Hunterilta millaista oli esiintyä megaluokan elokuvassa.

– Esa-Pekka Salonen. Kaipasin häntä New Yorkin filharmonikkoihin, Hunter aloitti lehden mukaan vastauksensa.

Salonen on ollut viime aikoina vakiokasvo New Yorkin musiikkimaailmassa. Hän johti vastikään New Yorkin filharmonikkoja Messiaenin _Turangalîla-sinfonian _esityksessä, jota brittiläinen The Guardian -sanomalehti ylisti viiden tähden arvostelussaan todelliseksi tapaukseksi.

Orkesterien vieraileva isoisä

Tällä hetkellä Salonen johtaa Elektraa _New Yorkin Metropolitan-oopperassa. _Ooppera nähdään Suomessa syksyllä Salosen johtamana. Myös Metropolitanin esityksiä voi nähdä Suomessa elokuvateattereissa toukokuun alussa.

Ensi keväänä Salonen johtaa kaikki Metin orkesterin Carnegie Hallin konsertit ja sitä ennen syksyllä Kaija Saariahon teosten esityksen yhdessä New Yorkin filharmonikkojen kanssa. Jälkimmäistä konserttia New York Times luonnehtii yhdeksi New Yorkin syksyn suurista tapahtumista.

Sanomalehden mukaan Salonen onkin kuin koko kaupungin musiikillinen johtaja, vaikka hänestä ei filharmonikkojen johtajaa tullutkaan.

Esa-Pekka Salonen lopetti 17 vuotta kestäneen uransa Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana vuonna 2009 keskittyäkseen enemmän säveltämiseen, muihin projekteihin ja perheeseensä. Ensi kevääseen asti hän toimii Lontoon Philharmonia Orchestran ylikapellimestarina.

– Nyt voin vieraillessani olla orkesterille kuin isovanhempi. Tapaan lapsia, pidän hauskaa heidän kanssaan ja joku muu on vastuussa kaikesta, Salonen vitsailee.

Lähteet: New York Times