Lyöjäkuningas Sami Joukaisen taistelu kuoleman porteilta takaisin pelikentille

Sami Joukainen, 42, on pesäpallossa maailman paras lyöjäjokeri. Hän on myös toipilas, sillä yllättävä onnettomuus aiheutti aivoinfarktin. Hän on kuitenkin päättänyt palata Tuonelan porteilta pesäpallon huipulle.

urheilu
Sami Joukainen.
Esa Huuhko / Yle

120-kiloinen mies heittää toivottomana mailan kädestään Kuusankosken pesäpallokentällä ja kävelee kotiin kesäisenä iltana.

On kesäkuu 2015 ja maailman paras lyöjäjokeri ei osu enää palloon.

Jalat eivät liiku tarpeeksi nopeasti, jotta Sami Joukainen ehtisi lähemmäs syöttölautasta ja lyömään edes helpoimpaan mahdolliseen näpysyöttöön.

Joukainen menee kotiin ja soittaa Joensuun Mailan pelinjohtajalle ja itkee puhelimessa.

Parrakas mies istuu turtana kotinsa pihalla. Tässäkö urani oli? Menetinkö taitoni?

Kyynelten syynä on vajaat kaksi viikkoa aikaisemmin tapahtunut linja-auton äkkijarrutus ja sitä seurannut aivoinfarkti.

Pakko olla paras

8-vuotias Sami seisoo suomenkielisen koulun pihalla luokkakavereiden seassa Ruotsissa Eskilstunassa. Hetki sitten pelattiin pesäpalloa. Rinnakkaisluokan oppilaat kysyivät luokan tytöiltä, kuka on paras lyöjä.

Sami luuli, että tytöt olisivat valinneet hänet parhaaksi.

– Erehtyivät valitsemaan luokkakaverini parhaaksi.

Se otti pienen miehen sielun päälle. Harmitti ja ärsytti.

Kun Joukaisen perhe muutti Suomeen kaksi vuotta myöhemmin, Sami meni ensimmäistä kertaa pesäpalloharjoituksiin. 10-vuotias poika tiesi heti harjoitusten jälkeen, että hänestä tulisi isona pesäpalloilija.

Ei vain hyvä, vaan paras.

Sami Joukaisena saldona kolme lyötyä juoksua Jomaa vastaan.
Sami Joukainen nousi kaikkien aikojen lyöjätilaston ykköspaikalle kesällä 2013.

42-vuotias Joukainen ei muista ulkoa kuinka monessa seurassa on pelannut. Googlesta voi kuulemma laskea.

Superpesistä lyöjäjokeri on pelannut Hyvinkäällä, Juvalla, Imatralla, Kuopiossa, Kiteellä, Kouvolassa, Joensuussa ja Riihimäellä.

Joukainen on pelannut urallaan 497 superpesisottelua ja lyönyt 1 126 juoksua. Hän nousi lyöjätilaston ykköseksi kesällä 2013.

Joensuussa lyöjäjokerin piti taistella joukkueensa kanssa kultamitalista. Kesken kauden tuli totaalinen pysähdys. Kaksi hirveä ajotiellä.

Äkkijarrutus ja -pysähdys

Keskiviikkona 3. päivä kesäkuuta Joensuun Mailan joukkue oli tulossa takaisin kotiin Kankaanpäästä. Takana oli voitettu peli ja tunnelma oli leppoisa.

Yhtäkkiä tiellä oli kaksi hirveä. Kuljettaja polkaisi jarrulle. Tavarat lentelivät linja-autossa. Nopean reaktion ansiosta hirvikolarilta vältyttiin ja bussi pysyi tiellä. Kaikki oli hyvin. Toistaiseksi.

Joukaisen niskat retkahtivat jarrutuksessa. Muutoin olossa ei ollut mitään vikaa.

Seuraava päivä oli kuten muutkin päivät. Tunnit kuluivat töissä ja harjoituksissa.

Yöllä uni oli katkonaista. Lyöjäkuningas pyöri sängyssä levottomana. Aamulla alkoi huimata. Mies ei pysynyt pystyssä vaan koko kroppa vietti oikealle. Hiki valui pitkin vartaloa. Nenän päästä tippui hikitippoja.

Kun läheiset eivät vastanneet puheluihin, mies yritti soittaa hätäkeskukseen. Automaatti vastasi tärisevän miehen puheluihin kolmesti.

Lopulta Joukainen sai tilattua itselleen ambulanssin. Se kuitenkin meni väärään osoitteeseen. Kun ensihoitajat löysivät oikean osoitteen ja oven, he koputtelivat ovelle. Urheilija yritti huutaa, että ovi on auki.

Tuskaisen pitkät sekunnit kuluivat. Joukainen konttasi avaamaan oven. Sen jälkeen lähdettiin sairaalaan pillit päällä.

Joukaisen niskasta oli repeytynyt verisuoni. Niskanikamassa oli valtimotukos ja pikkuaivoissa infarkti.

Lyöjäkuningas makasi sairaalapedissä viisi päivää. Vielä silloin hän ajatteli voivansa palata loppukaudeksi pelaamaan joukkueensa kanssa.

Joukainen sai satoja tekstiviestejä, joissa tsempattiin ja toivotettiin pikaista paranemista. Hän vastasi viesteihin, että aikoo palata kentällä ihan pian.

Niin hän kuvitteli.

Uusi nousu ja pettymys

Kyyneliin päättynyttä lyöntiharjoitusta seuraavana päivänä, Joukainen meni squash-halliin.

Siellä hän löi mailalla erikokoisia palloja. Kaksi päivää lyöjä vain löi.

Kolmantena päivänä lyöjäkuningas meni äitinsä ja siskonpoikansa kanssa kentälle. Siellä maila osui pesäpalloon.

– Tunne oli mieletön! Se antoi uskoa, että voin palata joukkueeseen.

Puolitoista kuukautta onnettomuuden jälkeen Sami oli kuin tulisilla hiilillä. Lääkäri soittaisi ja antaisi peliluvan. Hän oli jo varannut bussilipun pelimatkalle. Linja-auto lähtisi kello 19.

Puhelin pirisi kello 16.30. Lääkäri kuitenkin kertoi, että repeytynyt suoni ei ollut parantanut. Seuraava puoli vuotta olisi oltava sairauslomalla. Se oli kova paikka.

– Siinä tirautettiin taas kyyneleet.

Intohimo ja sisu kuitenkin nousivat esiin kyynelten jälkeen.

Tatuointi.
Anu Rummukainen / Yle

Onnettomuuden jälkeen Joukainen tatuoi käsivarteensa tiimalasin, jonka pohjalla on pääkallo. Hiekka valuu vielä. Sen tarkoitusta on turha selittää.

Sairaskohtaus teki miehestä vieläkin rauhallisemman ja elämää arvostavamman.

Vaikka lyöjäjokeri on ollut läheinen kahden poikansa kanssa, Tuonelan porteilla käyminen toi isän ja pojat entistä lähemmäs toisiaan.

Pojat tulevat isänsä mukana kesäksi Kiteelle. Perheen kaikki miehet pelaavat Kiteen Pallon riveissä, isä Superpesiksessä ja pojat junioreissa.

KiPan joukkueen testauksissa Joukainen tekee omia harjoituksiaan. Hänen ei tarvitse olla joukkueen nopein juoksija eikä hänen tarvitse hypätä korkeimmalle.

Sami Joukainen.
Anu Rummukainen / Yle

Joukainen nauraa, kun pinsetit nipistävät hänen ihoaan. Rasvaprosentti on maaliskuun 2016 mittauksissa 18,8. Se on selvästi suurempi kuin muilla pelaajilla. 42-vuotiaan lyöjäkuninkaan ei tarvitse olla kuten muiden.

Kukaan ei voi päällepäin tietää, mitä Joukainen on kokenut, fyysisesti ja henkisesti. Maastavedot huimaavat ja verenohennuslääkettä on syötävä. Onnettomuudesta on jäänyt nöyryys elämää kohtaan.

Miesten Superpesis alkaa sunnuntaina ja Joukaisella on iso rooli Kiteen Pallon lyöjäjokerina. Hänelle pelataan kotiutukset. Iso ja leppoisa mies ei sano asettavansa tavoitteita. Katsotaan rauhassa ja pelataan niin hyvin kuin osataan.

Kilpailuhenkisyys ei kuitenkaan ole hävinnyt Joukaisesta. Kysymykseen muiden lyöjäjokereiden paremmuudesta hän vastaa diplomaattisesti: vastustaja on varmasti hyvä siinä, mitä tekee.

Muutaman juoksupätkän jälkeen leppoisa mörssäri kuiskaa kuitenkin pilke silmäkulmassa:

– Joku voi olla nyt parempi, mutta ei kauan.