Ympäristöaktivistin ura on maailman vaarallisimpia – aktivisteja tapetaan kaksi kertaa enemmän kuin toimittajia

Hondurasilainen ympäristö- ja intiaaniaktivisti Berta Cáceres murhattiin kylmästi kotiinsa maaliskuun alussa. Hän on yksi monista ympäristön puolustajista, jotka on viime vuosina murhattu. Monet tapetuista kuuluvat alkuperäiskansoihin.

Kotimaa
Paikalliset ihmiset osoittivat mieltään Berta Cáceresin murhan jälkeisenä päivänä.
Paikalliset ihmiset osoittivat mieltään Berta Cáceresin murhan jälkeisenä päivänä. STR / EPA

Maaliskuun kolmantena päivänä Berta Cáceres ei noussut vuoteestaan hondurasilaisessa La Esperanzan kaupungissa. Hänet oli ammuttu kylmäverisesti.

Cáceres oli saanut tappouhkauksia vuosien ajan. Hän oli pitkään nukkunut milloin kenenkin luona, koska tiesi oman kotinsa olevan paikoista vaarallisin. Mutta tuon yön hän vietti kotonaan.

Uhkauksista huolimatta hän jatkoi rohkeasti ympäristöaktivistin uraansa. Hän oli jo vuonna 1993 mukana perustamassa COPINH-kansalaisjärjestöä Hondurasin intiaaniväestön oikeuksien puolustamiseksi. Itse hän kuului lenca-kansaan.

Berta Cáceres sai viime vuonna arvostetun Goldmanin ympäristöpalkinnon (siirryt toiseen palveluun) kansansa elinympäristön puolustamisesta.

COPINH-järjestö on ollut aktiivisesti vastustamassa vesivoimalaa, jota rakennetaan maan lounaisosiin Gualcarque-joen varteen. Cáceresin murha on liitetty tähän rakennushankkeeseen.

Hankkeella on vahva linkki Suomeen, silläkehitysrahoitusyhtiö Finnfundon mukana rahoittamassa kyseistä Agua Zarcan vesivoimalaa.

Rosalina Domínguez
Rosalina Domínguez kuuluu samaan lenca-kansaan kuin murhattu Berta Cáceres.Jessica Stolzmann / Yle

– Vetoamme suomalaisiin ja erityisesti Finnfundiin, että se lopettaisi hankkeen rahoituksen, sanoo Suomessa vieraileva Rosalina Domínguez. Hän on osa nelihenkistä lenca-ryhmää.

– Voimalahanke on tuonut meille vain väkivaltaa ja murhetta, hän sanoo.

Hänen mukaansa viisi muutakin vesivoimalaa vastustanutta aktivistia Berta Cáceresin lisäksi on menettänyt henkensä.

Voimalan rahoitus on toistaiseksi keskeytetty, kertoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Rakennustyöt kuitenkin jatkuvat niin kauan kuin rahaa riittää. Lopullista päätöstä jatkosta ei vielä ole.

Harva murhaaja saa rangaistuksen

Berta Cáceresin murhaa ei ole selvitetty, eikä sitä suurella todennäköisyydellä selvitetäkään.

Rankaisemattomuuden kulttuuri on Latinalaisessa Amerikassa vahva. Erityisen vahva se on seitsemän miljoonan asukkaan Hondurasissa, joka kuuluu Latinalaisen Amerikan turvattomimpiin ja kehittymättömimpiin maihin.

Keskiviikkona tulee kuluneeksi tasan kuusi vuotta siitä, kun suomalainen ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti Jyri Jaakkola murhattiin Etelä-Meksikossa, Oaxacan osavaltiossa. Hänenkään murhastaan ei ole tuomittu ketään.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Ympäristöaktivistien murhat yhä yleisempiä koko maailmassa

Kansalaisjärjestö Globalwitness on selvittänyt (siirryt toiseen palveluun) maa- ja ympäristökonflikteissa tapettujen aktivistien määrää. Järjestön tietoon tuli 991 aktivistimurhaa vuosina 2002–2014.

Järjestö epäilee, että tämä on vain osa murhien todellisesta määrästä, koska usein ne tapahtuvat syrjäisillä seuduilla kaukana silminnäkijöistä.

Pelkästään Hondurasissa murhattiin vuosina 2010–2014 yli sata aktivistia. Honduras onkin Globalwitnessin mukaan vaarallisin maa ympäristöaktivisteille.

Kansalaisjärjestön mukaan melkein kolme neljäsosaa murhista tapahtui Keski- ja Etelä-Amerikassa. Järkyttävää kyllä, 40 prosenttia uhreista kuului alkuperäisväestöön.

Aktivistien murhat näyttävät olevan lisääntymään päin. Pelkästään vuonna 2014 Globalwitnessin tietoon tuli 116 murhaa. Tämä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin toimittajien murhia, vaikka toimittajan ammattia pidetään maailman vaarallisimpiin kuuluvana.

Aktivistien kasvavat murhaluvut kuvastavat sitä, kuinka taistelu maasta erilaisiin käyttötarkoituksiin – kaivoksiin, teolliseen maanviljelyyn, vesivoimaloihin, metsäteollisuuden tarpeisiin – on kiristymässä.

Hondurasin megaprojektit lisäävät maakonflikteja

Väliamerikkalaisessa Hondurasissa syrjäytettiin vuonna 2009 vaaleilla valittu presidentti Manuel Zelaya, jolla oli vasemmistosympatioita. Syrjäyttämisen jälkeen maassa on pantu vireille suuri joukko megaprojekteja kuten kaivos- ja patoprojekteja. Niistä monet vaikuttavat maan alkuperäisväestön elämään.

Agua Zarca -pato on yksi uusista vesivoimaloista. Sen ympäristössä asuu paljon alkuperäisväestöä, mutta heiltä ei kysytty YK:n alkuperäiskansasopimuksen mukaisesti mielipidettä.

– Honduras on vahvistanut YK:n sopimuksen, joka kulkee nimellä ILO 169, muistuttaa Suomessa vierailevaan lenca-ryhmään kuuluva José Asención Martínez.