RAY: Tampere Turkua parempi paikka uudelle kasinolle

Näyttää entistä todennäköisemmältä, että Suomen toinen kasino sijoittuu Tampereelle. RAY ei tosin ole vielä tehnyt lopullista päätöstä kasinon perustamisesta.

talous
Tampereen Casinon paikkavaihtoehdot
Tampereen kaupunki

Raha-automaattiyhdistys RAY on seulonut hakijoiden joukosta kolme parasta vaihtoehtoa uuden kasinonsa sijoituspaikaksi. Kärkiehdokkaat ovat kaikki Tampereella, vaikka RAY tutustui myös Turussa kuuteen mahdolliseen sijoituspaikkaan.

– Tulimme siihen johtopäätökseen, että Tampere tarjoaa näistä kahdesta kaupungista vahvemmat lähtökohdat kasinon toiminnalle, liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen sanoo RAY:n tiedotteessa.

RAY sai viime joulukuussa mahdollisuuden perustaa toisen kasinon Manner-Suomeen. Kaikkiaan 30 paikkakuntaa lähti tammikuussa pyrkimään uudeksi kasinokaupungiksi. Karsinnan ensimmäisessä vaiheessa jatkoon valittiin potentiaalisimmat eli Turku ja Tampere.

Tampereen kuudestatoista mahdollisesta sijoituspaikasta esitellään kolme parasta ehdokasta tarkemmin ensi tiistaina.

Kasinon perustamispäätöstä ei ole vielä tehty, vaan RAY punnitsee vielä liiketaloudellisia edellytyksiä. Kasinon tulee olla näkyvällä ja helposti saavutettavalla paikalla, jossa mahdollista asiakaskuntaa riittää ympäri vuoden.