1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Evon retkeilyalue

Evon retkeilyalueen palvelut monipuolistuvat Lammilla

Evon retkeilyalueen palvelut paranevat Niemisjärvellä. Niemisjärven kahvilassa toimii jatkossa myös Evo-info, josta saa retkeilyneuvontaa ja opastusta.

Evon retkeilyalue
Nuotio etualalla, takana ihmisiä istumassa
Ville Välimäki / Yle

Evon retkeilyalueella sijaitseva Niemisjärven kahvila avaa ovensa kesäkauteen huhtikuun lopulla. Kahvilasta saa kalastuslupia ja siellä vuokrataan myös kanootteja, soutuveneitä ja SUP-lauttoja.

Kahvilassa toimii jatkossa myös Evo-info, josta saa retkeilyneuvontaa ja opastusta. Niemisjärven kahvilan toiminnasta vastaa Evon Luonto Oy.

Niemisjärven alueella on myös mahdollisuuksia kalastukseen, retkeilyyn ja monipuoliseen majoittumiseen, esimerkiksi laavuissa tai vuokramökeissä.

– Niemisjärvellä on luontopolku, keittokatoksia ja laavuja. Parhaillaan uusitaan Niemisjärven laitureita, kertoo kenttäpäällikkö Arto Pummila Metsähallituksen luontopalveluista. Uudet laiturit ovat käytettävissä alkukesästä.

Evon retkeilyalue on yksi valtion kuudesta retkeilyalueesta, jonka kokonaispinta-ala on 4 862 hehtaaria. Evon retkeilyalueesta veden peitossa on 186 hehtaaria

Lue seuraavaksi