"Erikoinen sotku" – ex-pääsihteeri Tiitisen mukaan on poikkeuksellista, että ministeri syyttää kansanedustajaa valehtelusta

Luontevinta olisi, että ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan (kok.) valehtelusyytökset ja harhaanjohtavat väitteet käsitellään tänään eduskunnan kyselytunnilla, arvioi eduskunnan ex-pääsihteeri Seppo Tiitinen. Aikaisemmin kaksi ministeriä on eronnut kyselytunnin seurauksena, toinen siltä istumalta.

politiikka
Seppo Tiitinen Ykkösaamun vieraana 19. joulukuuta 2015.
Seppo Tiitinen Ykkösaamun vieraana 19. joulukuuta 2015.Yle

Valheesta syyttäminen eduskunnan istustosalissa on paitsi perustuslain 31. pykälän vastaista, myös paha etikettivirhe, jonka kansanedustajat tuntevat.

Ennen ministeri Toivakkaa valehtelusyytöksiä on kuultu istuntosalissa vain muutaman kerran, esimerkiksi SDP:n kansanedustaja Klaus Hellberg huudahti "valehtelee" kesken pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) puheen, ja kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (vas.) syytti KD:n kansanedustajaa Esko Almgreniä valehtelusta budjettineuvotteluissa.

Eduskunnan ex-pääsihteerin Seppo Tiitisen mukaan kansanedustajat tuntevat säännön ja sen ikävät seuraukset niin hyvin, että valehtelusta syytetään istuntosalissa yleensä silloin, jos poliitikko haluaa aiheuttaa tahallaan kohun. Toinen vaihtoehto on, että puhuja on suutuspäissään.

Ministerin suusta tulevia valehtelusyytöksiä vuosikymmenten eduskuntauran tehnyt Tiitinen pitää poikkeuksellisina.

– En pysty yksilöimään yhtään tapausta. Yleensä ministerit ovat näiden väitteiden kohteena, Tiitinen sanoo.

"Pahaa jälkeä saa aikaiseksi, jos syyttää valehtelusta ja informaatio alun perin väärää"

Seppo Tiitinen

Lain lähtökohtana on ilmaisun ja puheen vapaus. Valehtelusta syyttämisen katsotaan kuitenkin rikkovan perustuslain vaatimusta vakaasta ja arvokkaasta esiintymisestä, joka ei saa myöskään loukata toista henkilöä. Rangaistus voi olla eduskunnan istunnoista pidättäminen kahdeksi viikoksi.

"Näillä saa pahaa jälkeä aikaiseksi"

Ulkomaankauppaministeri Toivakan tapaus sai lisäkierroksia, kun kävi ilmi, että kansanedustajan valehtelusta syyttämisen lisäksi Toivakka perusteli valehtelusyytöstään harhaanjohtavaan tyyliin.

Tiitisen mukaan Toivakan tapaus on "erikoinen sotku", koska kyseessä ovat samat faktat kuin aikaisemmin on kerrottu. Toivakka on aikaisemmin kertonut osuudestaan perheyrityksessä.

– Tämä on sitä poliittista miekkailua. Ehkä teoria pikaistuksissaan olemisesta on nyt [Toivakan tapauksessa] lähinnä. Hän on puhunut ristiin, Tiitinen pohtii.

Vaikka valehtelusta syyttäminen on eduskunnassa tabu, sanamuodot eivät ole ex-pääsihteerin mukaan elämän ja kuoleman kysymyksiä vaan itse pihvi.

– Pahaa jälkeä saa aikaiseksi sillä, että antaa alun perin väärää informaatiota, ja sitten arvioi sen merkitystä väärin. Jos se on tahallista, keskustelu menee potensseihin.

Joulukuussa 2015 valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) pyysi eduskunnalta anteeksi harhaanjohtamista hallintarekisterihankkeen tietojen yhteydessä.

Stubb kertoi, että 90 prosenttia asiasta lausuneista asiantuntijoista tuki hallintarekisterihanketta, vaikka tukijoita oli joka kymmenes.

Lindén ja Alho erosivat

Oppositio todennäköisesti ottaa asian käsittelyyn tänään eduskunnan kyselytunnilla, mikä Tiitisen mukaan on luonteva paikka käsitellä asiaa. Arvion ministeri Toivakan luottamuksesta ja jatkoedellytyksistä tekevät kokoomuspuolue sekä hallituskumppanit.

Ministeri on eronnut kyselytunnin jälkeen kaksi kertaa: kulttuuriministeri Suvi Lindén (kok.) erosi vuonna 2002 siltä istumalta, kun selvisi, että hän on osakkaana golfklubissa, jolle hän oli ministerinä myöntänyt valtionapua. Toinen valtiovarainministeri Arja Alho (sd.) erosi vuonna 1997 niin sanotun Sundqvist-jupakan seurauksena kaksi viikkoa kyselytunnin jälkeen.