Tulvahuippu siirtyi lumien sulamisesta kevätsateisiin – Pohjanmaalla jännitetään vapputulvaa

Jos maassa olisi vielä sulavaa lunta, olisivat tämän viikon sateet aikaansaaneet pohjalaisvesistöihin ison tulvan. Onneksi ei ole. Siitä huolimatta pohjalaisjokien vesimäärä saattaa ennakoida vapputulvaa.

Kotimaa
Maalahdenjoki 28. huhtikuuta 2016
Maalahdenjoki tulvi muutama kevät sitten.Pasi Takkunen/Yle

Viime päivien sateet ovat nostaneet sekä virtaamia että vedenkorkeuksia Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan joissa niin, että tänä vuonna alueella saatetaan kokea vapputulva.

– Nyt ensisijaisesti toivotaan, ettei tulisi enempää vettä. Se on säästä kiinni, sanoo vesistöjohtaja Liisa Maria Rautio Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Alkuviikon sateet ovat tulleet jo valmiiksi märkään maahan ja vedenpinnat alkavat olla korkeammalla kuin huhtikuun alussa, kun lumet sulivat.

Menneiden vuosikymmenten näkövinkkelistä tarkastellen kevättulvien huiput ovat olleet lumien sulamisen aikaan. Nyt tulvavesiä nostaa siis sade.

– Niinhän ilmastonmuutoksesta ennustetaan, että lunta tulee vähemmän, mutta sateet ovat yllätykselllisiä ja ehkä rankempiakin, Rautio toteaa.

Huhtikuun lopulle ja vappuun on joskus ennenkin ajoittunut tulvahuippu. Silloin sen ovat muodostaneet sulava lumi ja kevätsateet yhdessä.

– Jos nyt olisi lunta ja sateet, meillä olisi todella iso tulva. Siinä suhteessa on hyvä, että ne osuivat eri ajalle.

Ensimmäinen tulvavaroitus annettu

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan Kyrönjoen pinta nousi keskiviikon aikana Ilmajoella Nikkolassa 1,5 metrillä ja jatkanee ennusteiden mukaan nousuaan vielä ainakin tämän torstaipäivän. Nousu on suuri, sillä Rautio toteaa ennen pidetyn metrin nousua isona.

Kyrönjoen alaosalla Mustasaaren Skatilassa joen virtaama nousi keskiviikkoaamun vajaasta 100 m3/s torstaiaamun runsaaseen 200 m3/s. Liisa Maria Raution mukaan voidaan jo puhua tulvasta.

– Jos virtaama nousee Skatilassa noin 300 m3/s, se on jo sellainen vedenkorkeus ja virtaama, joka toistuu korkeintaan kerran kolmessa vuodessa, Rautio sanoo.

Jos tulevat päivät tuovat voimakkaita sateita, saatetaan Kyrönjoen pengerrysaluilla päätyä juoksuttamaan vettä pengerten "kuivalle puolelle". Myös esimerkiksi Laihianjoki ja Närpiönjoki ovat korkealla.

Sateiden seurauksena myös tekojärvet ja säännöstellyt järvet ovat täyttyneet selvästi normaalia nopeammin ja altaiden juoksutuksia on tämän vuoksi lisätty. Alavimmilla alueilla on peltoja veden alla, mutta ELY-keskuksesta arvioidaan, että merkittävämmiltä tulvavahingoilta vältytään, elleivät sateet ylly merkittävästi.

– Tulvavaroituspalvelussa on annettu ensimmäinen lievä varoitus, että kannattaa seurata ympäristöään. Jos näyttää, että saderintama osuu näille alueille, lähetämme toisen varoituksen. Mutta tällä hetkellä uskomme, ettei sitä tarvitsisi laittaa.