Päihtyneiden päiväkeskus Huoltsu odottaa asiakkaita – muutto Kalevaan puolitti kävijämäärän

Huoltsu muutti pari viikkoa sitten keskustasta Kalevaan. Kävijät eivät vielä ole löytäneet uutta paikkaa. Samaan aikaan keskustan selviämisaseman kävijämäärät ovat nousseet.

Kaleva, Tampere
Kuvassa puinen kyltti, johon kaiverrettu Huoltsu.
Ville Hakonen / Yle

Tampereella päihtyneiden toimintakeskus Huoltsun kävimäärät ovat puolittuneet pari viikkoa sitten tapahtuneen muuton jälkeen. Aiemmin Huoltsulla kävi 70-80 asiakasta päivittäin. Kalevan lastentalolla sijaitsevissa väliaikaisissa tiloissa asiakkaita on ollut päivittäin noin 40.

Yhdeksi syyksi arvellaan väliaikaistilojen sijaintia: huonokuntoiset asiakkaat eivät jaksa kävellä keskustasta Kalevaan. Osa asiakkaista päätyykin selviämis- ja katkaisuhoitoasemalle, jossa on ollut Huoltsun muuton jälkeen tavallista enemmän asiakkaita.

Huoltsu muutti Kalevan lastentaloon huhtikuun alkupuolella. Se joutui luopumaan vanhoista tiloistaan Vuolteenkadulta Ratinan uuden kauppakeskuksen takia. Uusi muutto on edessä syksyllä, kun toimintakeskus saa pysyvämmät tilat Viinikan liikenneympyrän liepeiltä. Entisen Matti Trikoon ja rautatien väliselle alueelle pystytetään kesällä siirtorakennus, joka remontoidaan syksyyn mennessä.