Aarnion Trevoc-jutun pääkäsittely alkaa hovioikeudessa

Seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyvä Jari Aarnion rikosoikeudenkäynti jatkuu nyt hovioikeuden pääkäsittelyllä. Aarnio vaatii käräjäoikeudessa saamansa vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeustuomion kumoamista tai ainakin lieventämistä. Syyttäjä vaatii tuomion koventamista.

Kotimaa
Jari Aarnio ja puolustusasianaja Riitta Leppiniemi Helsingin hovioikeudessa Trevoc-jutun valmisteluistunnossa.
Jari Aarnio ja puolustusasianaja Riitta Leppiniemi Helsingin hovioikeudessa Trevoc-jutun valmisteluistunnossa maaliskuussa 2016.Tiina Jutila / Yle

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Jari Aarnion Trevoc-jutussa vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen kesäkuussa 2015.

Tuomio tuli törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, lahjuksen ottamisesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Syyte törkeästä petoksesta sen sijaan kaatui.

Aarnio vaatii käräjillä saamansa vankeustuomion kumoamista tai ainakin sen lieventämistä ehdolliseksi.

Syyttäjät puolestaan vaativat, että hovioikeus tuomitsee Aarnion myös törkeästä petoksesta ja samalla koventaa tämän vankeusrangaistusta.

Syyttäjät pitävät lisäksi yhä voimassa käräjäoikeuden hylkäämät rikossyytteet kahdelle muulle henkilölle. Syyttäjät katsovat myös, että Trevoc Oy on tuomittava menettämään valtiolle rikoksella saatua hyötyä runsaat 370 000 euroa.

Hovioikeus on varannut Trevoc-jutulle istuntopäiviä kesäkuun puoliväliin saakka.

Helsingin huumepoliisin entisellä päälliköllä Jari Aarniolla on parasta aikaa vireillä myös suuri huumausaine- ja virkarikosjuttu käräjäoikeudessa. Huumausainejutun käräjätuomio saataneen syksyllä. Huumejutussa syyttäjät vaativat Aarniolle 11 vuoden vankeustuomiota. Aarnio itse vaatii kaikkien syytteiden hylkäämistä.