1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Yhdysvaltain asevoimat rankaisee 16 sotilasta Kunduzin sairaalaiskusta

Pentagonin odotetaan julkistavan iskun tutkintaraportin perjantaina. 42 ihmistä kuoli ilmaiskussa sairaalaan Afganistanin pohjoisosassa viime lokakuussa.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö toimitti maailmalle tämän kuvan Kunduzin sairaalan ahtaudesta kaksi päivää ennen pommitusta. Kuva: MSF / EPA

Yhdysvaltain asevoimat on rankaissut 16 palvelushenkilökunnan jäsentä ilmaiskusta sairaalaan Afganistanin Kunduzissa viime lokakuussa, uutistoimistot kertovat Yhdysvaltain viranomaisilta saamiinsa tietoihin perustuen.

Viranomaisten mukaan sairaalaiskusta ei nostettu rikossyytteitä, mutta asevoimien jäsenet ovat saaneet tapauksesta hallinnolliset rangaistukset. Rangaistuksen saaneista monet ovat Yhdysvaltain erikoisjoukkojen jäseniä. Heidän joukossaan on myös yksi kenraali.

Vaikka rikossyytteitä ei nosteta, myös virallinen nuhtelu voi käytännössä johtaa sotilasuran päättymiseen.

42 ihmistä kuoli Yhdysvaltain AC-130-tulitukikoneen tekemässä iskussa Lääkärit ilman rajoja -avustusjärjestön sairaalaan. Yhdysvallat on aiemmin sanonut, että iskun syynä oli pääasiassa inhimillinen virhe. Lääkärit ilman rajoja tuomitsi iskun sotarikoksena ja on vaatinut tapauksesta kansainvälistä tutkintaa.

Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin odotetaan julkistavan sairaalaiskusta tehdyn tutkintaraportin perjantaina.

Korjaus 29.4. kello 00.40: AC-130 on tulitukikone, ei pommikone, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.