Kemin sataman johdossa aloittava Jaakko Rantsi: "Pienet satamat tarvitsevat uusia liiketoimintaideoita"

Suomen 50 satamalle ei välttämättä tulevaisuudessa kaikille riitä laivattavaa. Kilpailu kiristyy, joten uusia ideoita kaivataan, sanoo Kemin sataman toimitusjohtajana aloittava Jaakko Rantsi. Kemillä on hyvinkin eväitä pärjätä myös tulevaisuudessa, Rantsi uskoo.

Kemin satama
Kemin sataman toimitusjohtaja Jarkko Rantsi ja eläkkeelle siirtyvä toimitusjohtaja Reijo Viitala, kuvassa oikealla.
Antti Heikinmatti / Yle

Satamien välinen kilpailu on kiristymässä, arvioi Kemin Satama Oy:n toimitusjohtajana aloittava Jaakko Rantsi. Vientiteollisuuden laskusuhdanteen lisäksi tilanteeseen vaikuttaa se, että kaikki satamat ovat nyt osakeyhtiöitä.

– Jos sisävesien satamat lasketaan, niin Suomessa on 50 satamaa, joista kymmenen suurinta tekee 80 prosenttia liikenteestä. En nyt ehkä sanoisi, että pudotuspeli on käynnissä, mutta kyllä liike-elämän lainalaisuudet toimivat tässäkin, Rantsi sanoo.

Uusia aluevaltauksia on etsittävä

Perustoimintojen tehostaminen on arkipäivää jokaisessa yrityksessä tänä päivänä, mutta silmät on pidettävä auki myös muussa mielessä.

– Kyllä pienten satamien on pyrittävä keksimään aivan uudenlaisiakin liiketoimintamahdollisuuksia perusliiketoiminnan ympäriltä, jotta pysytään kartalla, Rantsi sanoo.

Tuulivoimaloiden lapoja Ajoksen satamassa keväällä.
Tuulivoimakuljetuksia on riittänyt Kemin Ajoksen satamassa viime vuosina, mutta kokonaisuutena liikenne on hieman vähentynyt.Antti Heikinmatti / Yle

– Meillä on kuitenkin osaava ja kokenut henkilökunta ja hallituksessa myös ihmisiä, jotka ovat tehneet tätä pitkään, joten uskon, että yhdessä pystytään löytämään ne keinot, millä turvataan Kemin sataman toiminta myös tulevaisuudessa.

Kemin sataman tavaraliikenne on ollut viime vuodet loivassa laskussa. Toivoa tulevasta on kuitenkin paitsi suhdanteiden paranemisessa, myös siinä, että suunnitelmat esimerkiksi lisääntyvien malmikuljetusten hoitamiseen ovat pitkälle valmiina.

Kaidin biopolttoainejalostamo olisi satamalle – kuten koko seutukunnallekin – varsinainen onnenpotku. Merkitys erityisesti rakennusaikana olisi suuri, mutta satamalle biodiesellaitos tietäisi töitä sen jälkeenkin.

Luottavaisin mielin eläkkeelle

Eläkkeelle siirtyvä toimitusjohtaja Reijo Viitala suhtautuu sataman tulevaisuuteen yhtä luottavaisesti.

– Olemme hyvä pohjoinen yleissatama ja uskon, että myös asiakkaat ovat meihin tyytyväisiä. Toivotaan, että tämä ympärillä oleva teollisuus lisää toimeliaisuuttaan, Viitala sanoo.

Kemin satamaa 1990-luvun puolivälistä johtanut Viitala jättää työnsä seuraajansa käsiin hyvillä mielin. Merellä hän aikoo silti viihtyä myös jatkossa.

– Tuntuu, että eiköhän niitä purjehduspäiviä riitä vähän enemmän kuin tähän asti. Veneilyä ja purjehtimista harrastetaan – vaimon kanssa, totta kai. Muuten tässä mennään varmaan vähän sellaisen ajopuuteorian mukaan: matkustellaan ja tavataan lapsia, kuvailee Viitala eläkesuunnitelmiaan.