Valokuvaaja Caj Bremer Napoleon-kuvasta: "Rukoilin, että Kekkonen katsoisi ikkunasta"

Valokuvaaja Caj Bremerin tunnetujen kuvien takana on tarina. Hän kertoo, miksi perheenäiti osti kaikki kylän irtonumerot lehden otsikon, "Köyhyyden kehto" takia. – Suomalaisen huussin seinät ovat gallerioita, joista valokuvaaja löytää myös omia kuviaan, Bremer nauraa.

kulttuuri
Caj Bremer olutravintola Birgerissä Hämeenlinnassa perjantaiparlamentin vieraana
Yle / Maarit Piri-Lahti

– Kun valokuva jää elämään, taustatarinat kiinnostavat yleisöä. Hämeenlinnalaisessa keskustelutilaisuudessa vieraillut valokuvaaja, suomalaisen kuvajournalismin pioneeri Caj Bremer kertoo mielellään kuviensa syntyhetkistä.

Moni muistaa presidentti Urho Kekkosen Napoleon-kuvan: hän katsoo siinä talon ikkunasta taivaalle, käsi napoleontyyppisesti takin sisällä ja alhaalla lukee Napoleon. Caj Bremer kertoo, miten Ranskan valtiovierailulla presidentin seurue kävi myös Korsikassa tutustumassa Napoleonin kotitaloon.

– Talo oli pieni, kaksikerroksinen ja kun muu seurue meni sisään, ajattelin jäädä pihalle. Näin ikkunan, jonka alla luki Napoleon: rupesin rukoilemaan kaikille jumalille, että avatkaa ikkuna ja että presidentti tulisi siihen. Ja mitä tapahtui, hän tuli, katsoi taivaalle ja laittoi käden takin sisään. Otin äkkiä 2-3 kuvaa. Se oli vain pieni hetki, ennen kuin siihen tuli vaimo ja muut. Tiesin, että sain kuvan, tai ainakin toivoin, Bremer kuvailee.

Tuohon aikaan, paljastui usein vasta viikkojen kuvausreissujen jälkeen, omassa pimiössä, oliko kuva onnistunut.

– Ja olihan se ja julkaistiin Viikkosanomissa. Tapasin myöhemmin Kekkosen. Hän sanoi, kuulkaa nyt valokuvaaja Bremer: mä hain vain mun nenäliinaa. Vastasin, että herra Tasavallan presidentti, mä en oikein usko siihen: sitä ei pidetä tuossa taskussa eikä teillä mitään nenäliinaa ollut kädessä. Hän katsoi pitkään ja vastasi: saattaa olla, että valokuvaaja on oikeassa....

Joskus pimiössä paljastui myös epäonnistuminen, kuten Salpausselän mäkikisan valokuvissa näkyi vain etuosa suksista.

– Kun kuvaaja tulee kotiin 20 asteen pakkasesta ja tuulesta, ei ole kivaa.

Köyhyyden kuvaaminen opetti

Viikkosanomat kehitti toimittajan ja valokuvaajan yhteistyön huippuunsa. Caj Bremer oli mukana kehittämässä suomalaista kuvajournalismia. Kuvausreissuillaan hän on kuvannut paljon köyhyyttä.

Yksi tärkeimmistä ja opettavaisimmista oli Pohjois-Suomen keikka. Bremer kertoo köyhästä perheestä, jossa isä oli tehnyt sairaana töitä koko elämänsä ja äitikin oli väsynyt ja pankki oli antanut häätöilmoituksen.

– Siinä oli paljon lapsia ja nuorin makasi kuumeessa sängyssä, joka oli erittäin kulunut. Isä istui takana ja piti seuraa sairaalle tytölle. Sain yhden kuvan rimojen välistä, jossa näkyy tytön kasvot ja isä takana. Se valittiin jutun pääkuvaksi ja otsikoksi Köyhyyden kehto. Ne sopivat yhteen ja olimme innostuneita, kun tukivat toisiaan.

Isä istui takana ja piti seuraa sairaalle tytölle.

Caj Bremer

Bremer kuuli vasta monen vuoden jälkeen, että lehden ilmestyessä talon emäntä oli juossut kylässä ja ostanut kaikki irtonumerot.

– Hän häpesi olla tuon otsikon alla: köyhyyden kehto. Ja me saimme hyvän opetuksen, että vaikka kuva ja teksti sopivat yhteen, olisi pitänyt miettiä, miltä näistä ihmisistä tuntuu. Mutta se hyvä puoli oli, että pankki veti jutun jälkeen pois häätöilmoituksen. Kuvani siis vaikutti.

Bremer tunnustaa, että hänelle on ollut aina hyvin helppoa saada yhteys ihmisiin. Hän unohtaa itsensä ja juttelee, liikkuu yhtä lailla linnoissa kuin köyhissä taloissa ja saa kontaktin ihmisiin.

Huussin seinät gallerioita

Caj Bremer innostuu kertomaan myös pohjoissuomalaisesta erakkonaisesta. Kun he saapuivat paikalle ja esittäytyivät, nainen huusi: "Caj Bremer mä rakastan sun kuvia".

– Mä olin kaatua, sellainen maalaisemäntä, erakko. Hän jatkoi, että mulla on kaikki teidän kauniit kuvat ulkohuussin seinällä. En ole ikänä saanut niin hyvää arvostelua. Yleensä huussit ovat olleet aina jonkinlaisia gallerioita Suomessä. Ja tällä tädillä oli mun kuvat seinällä, Bremer nauraa.

Ainoastaan kerran hän tunnustaa sensuroineensa kuvansa. Kyseessä oli pääministeri Aleksei Kosyginin vierailu.

– Rouva Kosygin makasi pihalla lepotuolissa ja otti aurinkoa hame vedettynä ylös ja söi viinirypäleitä yksi kerrallaan. Minä olin pusikossa ja kuvasin ja pelkäsin koko ajan, että joku tulee. Kun kuvat kehitettiin, totesimme, ettei sitä vaan voi julkaista. Se on ainoa kerta, kun olen ollut salaa pusikossa kyykkimässä. Ja kyllä, kuva on tallella.

Aurinko antoi valon

Suomalaisen lehtivalokuvauksen grand old man on yhä tiukasti ajassa kiinni. Caj Bremer, 87 valokuvaa yhä, "unimaailmaansa" kuten hän sanoo ja on aktiivinen omilla Facebook-sivuillaan. Unimaailman juuret ovat Sipoon saariston luonnossa ja viime vuoden auringonpimennyksessä.

– Auringonpimennys kestää vain 8 minuuttia, ja olin siinä vähän hätää kärsimässä, että miten saisin sen kuvattua. Sitten keksin yhden asian ja otin kuvan ja tiesin, että jatkan tätä projektia ja se on mun viimeinen projekti.

Näyttely on ollut esillä Konst&Formin tiloissa Porvoon ja Helsingin välillä. Tekijä kutsuu kuviaan valografiikaksi.

– Aurinko on antanut niille valon. Se on ihan muuta, mitä olen tähän saakka tehnyt. Vanhat 1800-luvun ensimmäiset valokuvaajat olivat enemmän kemistejä ja jollain tavalla taikureita ihmisten mielissä. Samaistun heihin.

Ateneumin taidemuseon retrospektiivinen näyttely vuonna 2010 esitteli Bremerin työtä (siirryt toiseen palveluun) 1950-luvulta nykypäivään. Näyttelyä kävi katsomassa yli 60 000 ihmistä. Hänestä tehty dokumentti nähtiin maaliskuussa Yle Teemalla.