1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Anttilat rakensivat puolessa vuodessa oman tuulimyllyn: "Ei me taideta myllynkiviä laittaa sisälle"

Perinteisen tuulimyllyn tekeminen ei ole rakentajien mukaan kovin vaikeaa. Anttiloiden pihalle kasattiin puolessa vuodessa tuulella toimiva mylly. Se tehtiin omista hirsistä kuvan perusteella

Siipien kärkiväli on kahdeksan metriä. Kuva: Antti Kettumäki / Yle

Moni saattaa hieraista silmiään, kun Köyhäjoella pyörii perinteinen tuulimylly. Kahdeksanmetriset siivet pyörivät tuulen voimalla samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Mylly on tehty omien piirustusten mukaan, mutta idea-apua saatiin Virroilla sijaitsevasta perinnekylän tuulimyllystä.

– Netistä löysimme kuvan ja siellä oli samanlainen mylly kuin me ajattelimme. Tulostimme kuvan ja arvioimme mittasuhteet kuvassa olleen tytön pituuden perusteella. Aluksi mietimme, että mitähän tästä tulee, kun kaikki pitää suunnitella etteivät esimerkiksi siivet lyö räystäisiiin, kertoo Toni Anttila.

Tontilta löytyi sopiva paikka, kun vanha tupa purettiin pois. Mylly on rakennettu ja pultattu kiinni isoihin luonnonkiviin. 

– Isän kanssa ajatus tästä rupesi kytemään ja tilalla aikaisemminkin on ollut tuulimylly, niin päätimme rakentaa tämän. Kahdelta mieheltä meni puoli vuotta tekemiseen ja nyt siivet pyörivät.

– Oman metsän puista on kaikki tehty ja sahuutettu hirsiksi.  Alakerran hirret on höylätty ja hulastettu eli kehikon hirsikulmat saatu tehtyä kasaamista varten. Ne on tehty muualla.

Kovalla tuulella tarkkana

Isot siivet pyörivät verkkaisesti sopivalla tuulella ja välillä kuuluu rakennuksesta narahduksia, kun isot siivet halkovat ilmaa. Uutta tekniikkaa ei rakennuksessa ole kovin paljoa.

– Yläkerta liikkuu rekka-auton etuakselin kääntölaitteen avulla ja sillä saadaan käännettyä yläkoppi pois tuulesta tai tuuleen. Tämä on aika yksinkertainen ratkaisu.

Kahdeksankulmainen rakennus vaati tarkkuutta, mutta mylly valmistui yllättävän helposti. Suunnittelussa piti ottaa huomioon siipien liike.

– Seinät oli helpoin tehdä. Katto ja lattia vaativat enemmän työtä. Siipien suunnitelussa piti ottaa tarkasti huomioon se, ettei ne lyö alakerran räystäisiin.

Kovalla tuulella mylly otetaan pois käytöstä. Kahdeksanmetriset siivet pyörivät kovalla tuulella jopa 50 metriä sekunnissa siipien kärjestä mitattuna.

– Jos oikein kova puhuri käy, niin nopeasti pitää ottaa myllyn takana olevasta puusta kiinni eli hännästä ja käännetään roottori pois tuulesta, että se pysähtyy. Pysäyttäminen on kahden miehen homma. Siipi lukitaan myllyhakaan.

Mylly on tehty omaksi ja muiden iloksi.

– Ei me taideta myllynkiviä laittaa sisälle, koska kaapissa taitaa olla ihan tarpeeksi jauhoja, naurahtaa Toni Anttila.