Palestiinan ja Isisin liput kielletty Euroviisuissa – PLO protestoi

Yleisö voi heiluttaa Ruotsin Euroviisuissa osallistujamaiden ja seksuaalivähemmistöjen sateenkaarilippua, linjasi Euroopan yleisradioliitto EBU. Palestiinan ja Isisin lippujen käyttökieltoa perusteltiin niiden poliittisilla ja uskonnollisilla tarkoitusperillä.

Ulkomaat
Liput liehuvat Euroviisukilpailussa.
Liput liehuvat Euroviisukilpailussa.Jyrki Valkama / Yle

Yleisradioliiton julkisuuteen lipsahtanut lippulinjaus närkästytti palestiinalaiset. Euroviisujen (siirryt toiseen palveluun) tämän vuotinen kisapaikka Tukholman Globen ja lippumyyjä AXS julkaisivat torstaina nettisivuillaan lippumääräykset (siirryt toiseen palveluun), jotka eivät tyydytä kaikkia.

Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat lähetti EBU:n puheenjohtajalle Jean-Paul Philippotille kirjeen, jossa kiellon sanotaan olevan syrjivä ja kansakuntaa luokkaava.

Erekat sanoo, että Palestiinan lippu on symboli kansakunnalle, jonka olemassaolon YK ja 137 maata ovat tunnustaneet. Palestiinalaiset olivat myös näreissään heidän lippunsa rinnastamisesta terroristijärjestön lippuun.

EBU poisti myöhemmin kiellettyjen lippujen kuvilla varustetun tiedotteen Globenin ja pääsylippumyyjän sivuilta, koska liiton mukaan se oli vahingossa julkaistu luonnos. Se korvattiin perjantaina pahoittelujen kera virallisella lippulinjauksella (siirryt toiseen palveluun), jossa ei ole kiellettyjen lippujen kuvia. Listan tarkoitus ei ollut loukata mitään tahoa, EBU vakuutti.

Palestiina, Isis ja kiistellyt alueet pannassa

Yleisradioliiton linjauksen mukaan yleisö voi heilutella 42 osallistujamaan ja viime aikoina laulukilpailuun osallistuneiden maiden lippuja. Sallittuja ovat myös muiden maiden kansalliset liput, kunhan ne ovat YK:n jäseniä. Palestiina ei ole YK:n jäsen, vaan sille on myönnetty järjestössä tarkkailijan asema.

Lisäksi seksuaalivähemmistöjen sateenkaarilippu ja EU:n lippu saavat näkyä Globenilla toukokuussa, kunhan niitä ei käytetä tarkoituksellisesti poliittiseen kannanottoon esityksen aikana.

Palestiinan ja terroristijärjestö Isisin lippujen käyttökieltoa perusteltiin juuri niiden poliittisilla tai uskonnollisilla tarkoitusperillä. EBU:n säännöt kieltävät politiikan ja uskonnon sotkemisen laulukilpailuun. Kiellettyjä ovat myös kiisteltyjen alueiden liput ja mainoksia sisältävät liput.

Yleisradioliiton linjauksessa on rajoitettu myös lipun kokoa, jotteivät ne estä kuvausta tai rajoita yleisön näkymää lavalle.

Tämän vuoden Euroviisut pidetään 9–14. toukokuuta Tukholman Globen-areenalla. Suomea laulukilpailussa edustaa Sandhja kappaleella Sing it away.