1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Uudistusmieliset voittoon Iranin vaalien toisellakin kierroksella – naisten määrä liki tuplaantui

Uuden parlamentin 290 paikasta 17 on naisten hallussa. Naisista suurin osa kuuluu presidentti Hassan Rouhania tukeviin uudistusmielisiin.

Ulkomaat
Huivipäisiä naisia kumartuneena puisen pöydän ääreen.
Iranilaiset naiset äänestivät vaalien toisella kierroksella Teheranin maakunnassa sijaitsevassa Qodsin kaupungissa.Abedin Taherkenareh / EPA

Lauantain alustava tulos siitä, että uudistusmieliset voittaisivat myös Iranin parlamenttivaalien toisen kierroksen toteutui. Vaalitappio oli vanhoillisille ensimmäinen sitten vuoden 2004.

Iranin uudesta parlamentista tulee monella tapaa hyvin erinäköinen kuin valtaa pitäneestä parlamentista.

Sen lisäksi, että valta vaihtuu vanhoillisilta uudistusmielisille, on uudessa parlamenttissa lähes tuplamäärä naisia ja entistä vähemmän papiston edustajia.

Historiallisempaa, ja Iranin muutoksesta jotain kertovaa, on se, että kansanedustajaksi valittujen naisten määrä on myös ensimmäistä kertaa suurempi kuin pappien. Uuden parlamentin 290 paikasta 17 on naisten hallussa, papiston jäsenillä paikkoja on 16, mikä on sekin historiallisen vähän.

Uudistusmieliset eivät kuitenkaan onnistuneet yksin saamaan toisella kierroksella riittävää enemmistöä, vaan liittoutuminen maltillisten kanssa tuo enemmistön parlamenttiin.

Uudistusmielisillä on parlamentissa 133 paikkaa, vanhoillisilla 125. Loput 32 paikkaa ovat vähemmistöjen ja sitoutumattomien hallussa.

Rouhanin joukot voittivat jo helmikuussa

Iranin uudistusmieliset veivät voiton jo maan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella helmikuun lopulla.

Parlamenttivaaleissa järjestettiin toinen kierros, sillä osassa vaalipiirejä yksikään ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä äänestyskierroksella 25 prosenttia äänistä. Kansanedustajat valittiin toisella kierroksella näistä vaalipiireistä.

Uudistusmieliset, jotka tukevat maan presidenttiä Hassan Rouhania, voittivat vaalien ensimmäisen kierroksen helmikuussa saaden parlamenttiin 106 paikkaa. Jotta uudistusmieliset olisivat saaneet parlamenttiin enemmistön, olisi toisella kierroksella pitänyt kerätä 40 paikkaa eli selvä enemmistö jaossa olleista 68 paikasta.

Korjaus klo 17:32 Parlamentissa 290 paikkaa.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi