Lannoitteet ruokkivat myös leviä – vesistökuormituksen vähentämiseen kaivataan ratkaisuja ja rahaa

Peltojen lannoittaminen aiheuttaa edelleen esimerkiksi rehevöitymistä, vaikka vesistöjen ravinnekuormitusta on saatu alennettua viime vuosikymmeninä. Asiantuntijoiden mukaan lannoitteiden käytöstä ei ole enää nipistämisen varaa, mutta keinoja ravinteiden karkaamisen estämiseen olisi vielä käytettävissä.

luonto
Lannatanlevitin
Kalle Niskala / Yle

Lannoittaminen kuormittaa yhä vesistöjä, vaikka esimerkiksi fosforivalumia on saatu viime vuosikymmeninä vähennettyä. Vuoden 2012 mittauksissa Suomenlahden fosforikuormituksesta noin 60 prosentin osuuden todettiin johtuvan maataloudesta.

Se, minkä verran fosforia ja typpeä päätyy vesistöihin, vaihtelee Suomessa paljon vuosittain. Runsassateisina vuosina määrät voivat olla huomattavasti kuivempia vuosia suurempia. Esimerkiksi Suomesta tulevaa Itämeren fosforikuormitusta laskettaessa käytetäänkin menetelmää, jolla vuosista saadaan vertailukelpoisia.

– Menetelmässä suodatetaan sadannan ja valunnan vaikutus pois, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Katri Rankinen.

Rankisen mukaan määrien kehitystä on järkevä tarkastella 1980-luvulta alkaen. Laskelmien mukaan fosforikuormituksen määrä Suomenlahdella on laskenut 15 prosenttia vuodesta 1985.

Ojat kuntoon

Keinoja fosfori- ja typpikuormituksen vähentämiseen etsitään ja pyritään tuomaan käytäntöön monella rintamalla, sillä viljelykasveja ruokkivat ravinteet ruokkivat myös esimerkiksi leviä.

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola näkee, ettei lannoittamisen määrästä voi enää tinkiä. Sen sijaan hän katsoo, että tärkeintä olisi huolehtia peltojen vesitaloudesta ja rakenteesta niin, etteivät ravinteet pääsisi karkaamaan vesistöihin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ojitukset huolehdittaisiin kuntoon.

Suurin este ojitusten parantamiselle on raha.

– Ojitus maksaa 2 000 euroa hehtaarilta. Maista 40 prosenttia on vuokrattuja, eikä vuokramies uhraa ojituksiin tuollaisia summia, Pietola toteaa.

Ympäristöjohtajan mielestä valtion pitäisi tulla vastaan ja tarjota sekä pellon vuokraajalle että viljelijälle jonkinlaista porkkanarahaa ojien kuntoon laittamiseen.

Pietolan mukaan on selvää, etteivät viljelijät itsekään halua, että kalliit lannoitteet huuhtoutuvat vesien mukana pois, vaan että ravinteiden saaminen mahdollisimman hyvin viljelykasvien hyödyksi on nimenomaan viljelijän tavoite.

Lisää kipsiä

Suomessa selvitetään myös uudenlaisia keinoja maatalouden aiheuttaman ravinnekuormituksen aisoihin laittamiseksi. Yksi viime vuosien tutkituista menetelmistä on kipsin levittäminen pelloille. Kipsi auttaa sitomaan fosforia maahan.

Tutkimuksessa mukana olleen Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijan Petri Ekholmin mukaan tulokset olivat sen verran lupaavia, että hanke jatkuu.

– Kipsikäsittelyllä saatiin sadan hehtaarin alueella kokonaisfosforikuormitus puoleen noin neljän vuoden ajaksi, Ekholm tiivistää ensimmäisen hankkeen tuloksia.

Lannat laajemmalle

Myös esimerkiksi vesistöystävällisen maanviljelyn edistämiseen pyrkivässä Järki-hankkeessa etsitään tapoja, joiden ansiosta ravinteita ei menisi sinne minne niitä ei tarvita ja että ne saataisiin nimenomaan viljelykasvien hyödyksi.

Peltojen rakenteen ja vesien oikeanlaisen ohjaamisen lisäksi Järki-hankkeen projektikoordinaattori Kaisa Riiko tarkastelisi myös muun muassa lantaravinteiden jakautumista eri puolilla Suomea.

Hänen mukaansa ongelmana on, että etenkin seuduilla, joilla on paljon sikaloita ja kanaloita, on fosforiylijäämää, kun taas toisaalla saatetaan kärsiä fosforialijäämästä. Lannan käyttöä pitäisi tasata tarpeen mukaan.

– Kotieläintuotanto ylipäätään keskittyy entistä suurempiin yksiköihin niin, että yhdellä tilalla ja alueella syntyy yhä enemmän lantaa. Silloin ne ravinteet pitäisi kuljettaa kauas pois alueelta, sillä jos ne jäävät liian lähelle, ne päätyvät todennäköisesti pelloille, joilla on käytetty ennestään paljon lantaa, hän selittää.

Digi auttaa myös lannoittajaa

Kaisa Riiko uskoo, että tutkimus, maanviljelijöiden kokemusten hyödyntäminen ja opin ottaminen muissa maissa löydetyistä ratkaisuista sekä tietojen vieminen eteenpäin voivat edistää ravinteiden tehokkaampaa hyödyntämistä.

Parantamisen varaa on myös siinä, että menetelmiä sovellettaisiin yhä tarkemmin sen mukaan, missä tila tai jopa peltolohko on, sillä viljelysmaissa on paljon paikallisia eroja. Tässä edullisena apuna voivat olla esimerkiksi digitaaliset kartta-aineistot ja sovellukset.

– Aineisto saadaan käden käänteessä maakunnasta tai koko maasta, jos niitä vain opitaan hyödyntämään, projektikoordinaattori Riiko sanoo.