Tuttipulloa imevä kainuunharmas sulattaa sydämen – alkuperäisrodun karitsa on utelias ja persoonallinen

Kainuunharmas on alkuperäisrotu, jota uhkasi sukupuutto vielä 1980-luvulla. Joroislainen Outi Honkapuro hankki 15 vuotta sitten kuusi kainuunharmasta. Nyt lampolassa on 70 uuhta ja 176 karitsaa. Lyhythäntäisestä kirjoturkista hyödynnetään villa, talja ja liha.

Kotimaa
Kainuun harmas kuva:Yle/ Susanna Pekkarinen
Kainuun harmas kuva:Yle/ Susanna Pekkarinen

Outi Honkapuro ei arvannut, mihin se johtaisi, että Tololan tilalle muutti kuusi lammasta. Hän ihastui kirjavaturkkisiin, eloisiksi ja persoonallisiksi osoittautuneisiin kainuunharmaksiin, ja lopulta tilan lihakarja sai lähteä kasvavan katraan tieltä.

– Mussukka, Geisha, Emu, Etydi, hän luettelee uuhien nimiä. Hän kertoo muistavansa suurimman osan nimeltä. Sylissään Honkapurolla on parin viikon ikäinen karitsa, joka saa pullosta lisämaitoa. Muut keinoemonsa ruokintaan tottuneet karitsat vaativat omaa osuuttaan äänekkäästi määkien ja nyhtäen haalarin lahkeita pienillä suillaan.

Kainuunharmas saattaa saada kerralla jopa viisi karitsaa, jolloin emon kaksi nisää eivät tahdo riittää. Karitsointi on tilalla juuri tälle keväälle tehty, ja vuoroin kätilönä ja keinoemona toimivan Honkapuron rikkonaiset yöunet ovat jo muuttuneet pidemmiksi.

– Ne uuhet, jotka saavat viisikin karitsaa, eivät yleensä meillä jää jatkamaan sukua, yleisimmin meillä uuhet saavat pari-kolme karitsaa kerralla. Ja nämähän tulevat varhain sukukypsiksi, joten ennen laitumelle laskua pojat ja tytöt pitää laittaa erilleen, sanoo Honkapuro.

Kainuunharmas on yleensä syntyessään musta, ja harmaantuu kasvaessaan. Tololan tilalla värikirjoa on paljon. Yhdellä karitsalla on mustia pilkkuja valkoisen joukossa, toinen on muuten musta, mutta otsaa koristaa valkea laikku.

– Meillä on kaikki värit edustettuna, melkein valkoisesta mustaan. Ruskeitakin on, ja tosi kirjavia, kuvailee Honkapuro.

Kuten muillakin suomalaisilla alkuperäislampailla, myös kainuunharmaksella on lyhyempi häntä kuin Englannista, Hollannista ja Norjasta peräisin olevilla lajitovereillaan. Suomalaisten alkuperäisrotujen edustajat ovat yleisesti ottaen pienempiä kuin tuontirotujen lampaat. Monella tilalla on useampaakin rotua, joita risteytetään keskenään.

– Lammastalous elää Suomessa parhaillaan nostetta. Lampureita tulee koko ajan lisää ja myös tilakoot ovat kasvaneet, kertoo Honkapuro.

Outi Honkapuro karitsa sylissään.
Susanna Pekkarinen / Yle

Kantakirja tuo jatkuvuutta, mutta tuo paperitöitä

Kainuunharmas kuuluu alkuperäisrotutuen piiriin, kuten suomenlammas ja ahvenanmaanlammas sekä suomenvuohi. Kainuunharmaksia on tällä hetkellä tiettävästi ainakin yli tuhat, mutta tarkkaa määrää on vaikea sanoa, koska kaikki kainuunharmakset eivät kuulu tuotostarkkailun piiriin. Kantakirjaankin kainuunharmas on päässyt vasta tästä keväästä alkaen.

– Rodun kannalta on tärkeä, että sukuja laitetaan rekisteriin ja pidetään kirjaa. Muuten yksittäiset lampurit eivät ehdi, eikä ole mahdollista seurata sukulinjoja ja astutuksia, kertoo kotieläinasiantuntija Kaie Ahlskog Etelä-Suomen Pro Agriasta.

Kantakirja varmistaa osaltaan rodun jatkuvuuden ja helpottaa lampaiden myyntiä ulkomaille. Esimerkiksi suomenlammasta on jo pitkään viety ulkomaille sen hedelmällisyyden vuoksi. Uusissa kotimaissa sitä on risteytetty eri rotujen kanssa.

Lampuri Outi Honkapuro näkee kantakirjaamisessa niin hyviä kuin huonoja puolia.

– Kantakirjaan liittyvässä ohjelmassa mukana olevat tilat eivät voi hankkia eläimiä kuin tiloilta, jotka myös ovat mukana. Pässikauppa voi silloin käydä ahtaaksi. Olen itse niinsanotusti villi lampuri, en kuulu tarkkailun piiriin, sillä säästän itseäni mahdollisimman paljon byrokratialta. EU:n sanelemassa pakollisessa korvamerkinnässä ollaan mukana ja tavallisessa lammasrekisterissä myös, sanoo Honkapuro.

Tololan tilalla lampaasta hyödynnetään liha, villa ja talja.
Susanna Pekkarinen / Yle

Tololan tilalla hyödynnetään villa, talja ja liha

Tololan tilan lampaista pyritään ottamaan talteen kaikki mahdollinen. Kerittyä villaa kehruutetaan langaksi. Alihankkijat ompelevat taljoista esimerkiksi turkkeja, liivejä ja käsilaukkuja. Teurastukset puolestaan tapahtuvat tällä hetkellä Kouvolassa, mutta toiveissa on, että Pieksämäelle nousisi uusi teurastamo, mikä lyhentäisi kuljetusmatkoja.

Matkoja joutuu kulkemaan lampurikin, mikäli mielii saada uutta verta katraaseensa.

– Pässien perässä on joskus matkustettu toiselle puolen Suomea, mikä joskus pistää miettimään, onko se niin fiksua, nauraa Honkapuro.

Sinänsä pitkät matkat ovat hyvä merkki rodun jatkuvuuden kannalta, sillä se kertoo, että kainuunharmas on levinnyt viime vuosina itäisestä Suomesta ympäri maata ja sulattanut muidenkin kuin Outi Honkapuron sydämen. Honkapuron mukaan käsityöharrastajat arvostavat kainuunharmaksen kirjavaa ja kiiltävää villaa.

– Kainuunharmaksia kasvatetaan jo ihan ympäri Suomea. Se on hyvä maisemanhoitaja, niin kuin muutkin lammasrodut. Itse arvostan sen taljaa, mutta niinhän eri lampurit arvostavat omissa katraissaan eri ominaisuuksia. Toiset arvostavat lihaa, toiset taljaa ja turkista ja villaa, kuten minä teen. Mutta eihän tätä lihantuotannossa voi verrata tuontirotuihin kuten texeliin tai oxfordiin, kyllä meidän lihatili on pienempi.