Turkkilaisten viisumivapaus etenemässä – EU:lta esitys keskiviikkona

Samalla sopimukseen luotaisiin hätäjarru, jotta turkkilaisten viisumikäytäntöön voitaisiin tarvittaessa palata. Saksa on saamassa luvan jatkaa omia rajatarkastuksiaan.

Ulkomaat
Ahmet Davutoglu ja Angela Merkel
Pääministeri Ahmet Davutoglu ja liittokansleri Angela Merkel neuvottelivat viime viikolla viisumivapaudesta ja muista Turkin ja EU:n välisistä asioista. Sedat Suna / EPA

Turkkilaisten viisumivapaus ottaa askelen eteenpäin keskiviikkona. EU-komissiolähteen mukaan Turkki on edistynyt mallikkaasti viisumivapauden ehtojen täyttämisessä.

– Meillä on päivittäin videoneuvotteluja ja tilannetta päivitetään kymmenen minuutin välein, EU-komissiosta kuvaillaan Turkki-päätöksen kiireistä valmistelua.

Komissio esittänee keskiviikkona, että Turkille voitaisiin tietyin varauksin myöntää viisumivapaus kesäkuun lopussa.

EU on korostanut, että Turkin pitää täyttää kaikki sille asetettavat ehdot, jotta sen kansalaiset voisivat päästä EU-maihin ilman viisumia. Ehtoja on 72. Ne liittyvät esimerkiksi rikollisuuden torjuntaan, rajojen vartiointiin, perusoikeuksiin ja matkustusasiakirjojen teknisiin vaatimuksiin.

Komissiolähteen mukaan ehdot täyttyisivät nyt muutamaa lukuun ottamatta. Komissiosta ei suostuta arvioimaan, mitkä ehdot eivät täyty.

Hätäjarrua viritellään

Samaan aikaan EU säätää jo takaporttia, jolla viisumivapaus voidaan tarvittaessa tilapäisesti kumota. EU-lähteet kertovat, että komissio ja jäsenmaat valmistautuvat tiukentamaan laissa olevaa hätäjarrua, jonka nojalla viisumeja voisi alkaa vaatia uudestaan.

Viisumivapaus voitaisiin purkaa tilapäisesti, jos maasta esimerkiksi alkaisi tulla suuria määriä turvapaikanhakijoita tai paperittomia siirtolaisia.

Komission esityksen jälkeen asiasta päättävät EU-parlamentti ja jäsenmaiden neuvosto. Hyväksyntä pitää saada myös jäsenmaiden parlamenteilta.

Viisumivapauspäätöstä on kiirehditty ja siitä on tullut poliittisesti kuuma peruna pakolaiskriisin takia. Eurooppa lupasi Turkille viisumivapauden, jos Turkki onnistuu pysäyttämään siirtolaisten ja pakolaisten virran Kreikkaan ja täyttää muut ehdot.

Turkki on ilmoittanut irtisanovansa sopimuksen, jos se ei saa viisumivapautta kesäkuussa.

Saksa saa luvan jatkaa tarkastuksia

Komissio yrittää keskiviikkona pusertaa ulos myös muita pakolaiskriisiin ja muuttoliikkeeseen liittyviä isoja ratkaisuja.

Saksa on jo kahdeksan kuukauden ajana tarkistanut rajan ylittäjien papereita. Saksa saanee keskiviikkona komissiolta luvan rajankontrollinen jatkamiseksi vielä puolella vuodella.

Useat EU-maat, kuten Saksa ja Ruotsi, lähettivät EU-komissiolle kirjeen, jossa ne pyysivät lupaa tarkastusten jatkamiseksi. Saksan aikaraja tulee vastaan ensimmäisenä, muiden muutaman viikon sisällä.

Virallinen syy rajatarkastusten jatkamiseen löytyy Kreikasta. EU-komissiolähteen mukaan Kreikan rajavalvonnassa on aukkoja.

Kreikassa on yhä jopa 50 000 turvapaikanhakijaa, joista monet odottavat pääsyä muihin EU-maihin.

Dublin-esitys ulos samassa rytäkässä

Keskiviikkona kuullaan myös, miten EU-komissio korjaisi Dublin-sopimusta. Se esitti huhtikuussa kaksi vaihtoehtoa, joista jäsenmaat ja EU-parlamentti eivät sellaisenaan hyväksyneet kumpaakaan.

Keskiviikon ehdotus on yhdistelmä komission edellisistä vaihtoehdoista.

Komissio on halunnut, että jäsenmaille tulisi kiintiöt turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta, vähintäänkin hätätilanteita varten.