"En minä viitti opetella painamaan näppylöitä" – Moni ikäihminen vierastaa verkkopankkia

Kaikki eivät pysy digiloikan vauhdissa. Verkkopankkitunnus puuttuu 400 000 suomalaiselta. Kyydistä ovat tippuneet etenkin eläkeläiset, joille verkkomaailma on vieras. Tamperelainen Olavi Selin ei aio koskaan asioida verkkopankissa.

Kotimaa
Olavi Selin asioi pankin kassalla
Olavi Selin asioi mieluiten pankin konttorissa.Marko Melto / Yle

TampereOlavi Selin ja Johannes Latvalehto ovat hyvissä ajoin aamulla odottamassa Tampereen keskustassa sijaitsevan pankkikonttorin ovien avautumista. Kumpikaan jo eläkeikään ehtineistä miehistä ei käytä verkkopankkia.

– Täällä pankissa saa aina hyvää palvelua. En minä enää viitti vanha äijä opetella painamaan tietokoneen näppylöitä, kuittaa Olavi Selin.

– En aio hankkia verkkopankkitunnuksia koskaan. Olen niin vanhanaikainen, että tykkään asioida oikeassa pankissa, sanoo Johannes Latvalehto.

Mitään harvinaisia ikäluokkansa edustajia Selin ja Latvalehto eivät ole. Kilpailu- ja kuluttajaviraston vuonna 2015 tekemän selvityksen mukaan verkkopankkitunnukset puuttuvat noin 400 000 suomalaiselta. Joukossa on erityisesti iäkkäitä, eläkeläisiä, työttömiä ja pienituloisia.

"Ketään ei ohjata väkisin verkkoon"

Pirkanmaalaisen Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen laski Ylen pyynnöstä, kuinka monella heidän asiakkaistaan ei ole verkkopankkitunnuksia. Yli 65-vuotiaista joka toisella ei verkkopankkitunnuksia, 18–64-vuotiaista tunnukset puuttuvat joka kuudennelta. Alle 18-vuotiaista reilu kolmannes ei asioi verkkopankin kautta.

Luvuissa ovat mukana asiakkaat, joille Aito Säästöpankki on pääasiallinen pankki. Määrät tuntuivat Ahosesta aluksi yllättävän suurilta.

– Kun mietin asiaa tarkemmin, luvut eivät enää tuntuneetkaan niin yllättäviltä. Ikäihmisissä on paljon sellaisia, jotka olivat työelämässä mukana ennen digiaikaa.

– Viiden tai kymmenen vuoden päästä eläkkeelle jäävät ovat jo aivan eri tilanteessa.

Aito Säästöpankilla on Pirkanmaalla 13 konttoria.

– Emme väkisin ohjaa ketään verkkopankkiin, mutta tietysti kerromme eri vaihtoehdoista. Pankkitoimintaan kuuluu myös palvelu, sanoo Ahonen.

Finanssivalvonta seuraa pankkipalvelujen hintaa

Finanssivalvonta selvittää vuosittain peruspankkipalveluiden saatavuutta ja hinnoittelua. Konttoriverkostoa on karsittu ja joidenkin palveluiden maksut ovat kohonneet.

– Meillä ei ole toimivaltaa asettaa palveluille tiettyjä hintoja, mutta yritämme valvoa, että ne pysyvät kohtuullisina, sanoo toimistopäällikkö Timo Peltonen Finanssivalvonnasta.

– Olemme myös katsoneet, että pankin tehtävä on neuvoa ja opastaa asiakkaitaan kohtuuhintaisiin palveluihin siinäkin tapauksessa, etteivät he pysty käyttämään sähköisiä palveluja.

Verkkopankkitunnuksia ei toistaiseksi lasketa peruspankkipalveluksi, mutta asiaan on tulossa muutos EU:n maksutilidirektiivin myötä. Lakimuutosta valmistelee valtiovarainministeriö.

Ennen lakimuutosta muun muassa maksuhäiriömerkintä saattaa vaikeuttaa verkkopankkitunnusten saantia.