He tekivät sen itse – kehitysvammaisten teatteri valloitti päänäyttämön Mikkelissä

Mikkelin teatterissa nähdään tiistai-iltana kehitysvammaisten näytelmiä. Teatterinjohtaja Katriina Honkasen toiveena on Työväen näyttämöpäivien kaltainen, vuotuinen festivaali kehitysvammaisille.

– Ystävät, kuunnelkaa! Olkaa tarkkana. Minä olen Nottinghamin seriffi. Olen prinssi Juhanan asialla. Sherwoodin metsässä on vaarallista liikkua. Siellä on outoa porukkaa, Laura Jokisalo julistaa. Etualalla Robinhood-näytelmän kertojana toimiva Lotta Kärkkäinen. Kuva: Mari Lukkari / Yle

– Arvoisa yleisö, tervetuloa tarinaan! Tässä tarinassa on kyse rohkeudesta ja uskaltamisesta, jopa itsensä ylittämisestä. Me matkustamme ajasta toiseen ja paikasta toiseen. Ole tarkkana ja yritä pysyä mukana matkassa, opastaa Robinhood-näytelmän kertoja Lotta Kärkkäinen.

Menossa ovat viimeiset harjoitukset ennen ensi-iltaa. Mikkelin teatterin päänäyttämö on muuttunut Sherwoodin metsäksi. Illan aikana nähdään viisi esitystä, neljältä kehitysvammaisten luovan toiminnan ryhmältä.

Kärkkäinen on yksi Mikkelin Kalevankankaan koulun  46:sta oppilaasta, joiden viisi näytelmää esitetään Mikkelin kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Jokainen on osallistunut omalla panoksellaan näytelmien tekemiseen.

– Se oli sillein, että me tehdään joku esitys. Tuli hirveen monta ideaa ja sit me vaan yhdistettiin niitä ja siitä tuli Robinhood, Laura Jokisalo eli näytelmän seriffi, kertoo.

"Ryhmä ei ole enää sama kuin syksyllä"

Nyt takana on kymmeniä näytelmäharjoituksia. Enää lavalle meneminen ei jännitä.

– Tämä on ollut tosi hauskaa.  Aluksi oli vaikeaa, mutta kun treenattiin tosi kovasti, niin se on jo helppoa. Kumminäyttelijät oli neuvomassa, jos teki jotain väärin, Kärkkäinen kertaa.

Vaikka näyttelijäporukkaa ei lavalla oleminen enää jännitä, ramppikuume alkoi nousta esitysaamuna teatterin portaita noustessa.

– Jännitti, kun miettii, että tämä on nyt se ilta, kun vanhemmat ja kaikki tulee katsomaan, Jokisalo miettii. 

Kokemuksesta on jäänyt Jokisalolle hyvä mieli. Samoin Nottinghamin piispaa näyttelevälle Iida Puuskalle.

– Jäi hyvä mieli, kun on uskaltanut olla oma itsensä näyttämöllä.

Esiintyjiä luotsannut Kalevankankaan koulun opettaja Susanna Parkkanen katselee oppilaitaan ylpeänä.

– Ryhmä ei ole nyt samanlainen kun se oli syksyllä. Yksilöistä on tullut ryhmä.

"Meidän sivuille oli yksi nuori mies kirjoittanut, et voisinpa minäkin joskus esiintyä siellä"

Teatterinjohtaja Katriina Honkanen kertoo illan idean lähteneen teatteriklubin sivuille tulleesta viestistä.

– Meidän klubin sivuille oli yksi nuori mies kirjoittanut, että voisinpa minäkin joskus esiintyä siellä. Minä rupesin tutkimaan, että kuka tämä nuori herra oli. Huomasin, että hän on tämmöinen kovasti kulttuuria harrastava kehitysvammainen poika. Ajattelin, että miksipä ei, Honkanen kertoo.

Hän piti puheen teatterinsa näyttelijöille, joista näyttelijä Tuomas Turkka otti kokoamisvastuun ja etsi tiistaina teatterin päänäyttämölle nousevat ryhmät.  Heidän lisäkseen teatterin omat neljä näyttelijää ovat toimineet esityksissä kumminäyttelijöinä.

Kuva: Yle

– Nyt meillä sitten nähdään neljän kehitysvammaisten lasten ja nuorten ryhmän esityksiä.  Idea on, että näkisimme heidät kerrankin muun kuin tämän yhden ainoan ominaisuuden kautta. Että he saisivat myöskin tämmöisen mukavan kokemuksen siitä, kun he ovat katseen kohteena.

Teatterinjohtaja Honkanen: "Tästä voisi tulla jokavuotinen festivaali"

Erityisryhmien teatteri on ollut nousussa ympäri maata. On vankien, mielenterveyskuntoutujien, maahanmuuttajien ja kehitysvammaisten teatteria.  Honkanen pitää tätä hienona asiana.  Hän haaveilee enemmästä kuin yhdestä yksittäisestä esityksestä.

– Minä toivon, että tästä tulisi vuosittainen tapahtuma, joskus jopa useampipäiväinen, kansallinen ja miksei jopa kansainvälinen tapahtuma. Käsittääkseni tämmöistä Työväen näyttämöpäivien kaltaista jokavuotista tapahtumaa ei kehitysvammaisille ole olemassa.

Mikkelin teatterikuraattori Jimmy Asikaisen mukaan Imatralta on jo tullut kyselyitä siitä, että pääsisikö mukaan.