Ruotsin turvallisuuspoliisi lopettaa sisäisen valmiustilansa – "erityinen tapahtuma päättynyt"

Uutistoimisto Reuters kertoi viime viikolla, että kuusi Isis-terroristia olisi matkustanut Irakista helmikuussa 2015 Ruotsiin.

Ulkomaat
Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo
Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo kertoi ottaneensa kiinni yhden henkilön 26. helmikuuta.Säpo

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo palaa normaaliin toimintaansa ja lopettaa sisäisen valmiustilansa, kertovat ruotsalaislehdet. Säpo ja Ruotsin keskusrikospoliisi kohottivat sisäistä valmiustilaansa viime viikolla.

Mediatietojen mukaan Ruotsiin kohdistui mahdollinen terroriuhka. Säpo ei ole koskaan varmistanut mediatietoja. Se on puhunut erityisestä tapahtumasta ja tiedoista, joita sen on pitänyt arvioida.

Tiedotteessaan Säpo (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että erityinen tapahtuma on nyt päättynyt. Se kertoo työskennelleensä tiiviisti arvioidakseen saamiaan tietoja, jota ei alun perin voitu jättää huomioimatta. Työtä jatketaan nyt normaalin työskentelyn puitteissa.

Säpo ei kerro mistä se tiedot sai, tai mitä ne sisälsivät. Ruotsin keskusrikospoliisi (Noa) lopetti sisäisen valmiustilansa eilen maanantaina.

Sisäinen valmius merkitsi, että Säpo perusti erityisen johtoryhmän keräämään, työstämään ja analysoimaan tietoja.